Kun maalaat/piirrät, onko olo kuin tekisi omaa unelmaa ? Vai onko se enemmänkin sellaista "laitetaan nyt tuo viiva tuohon ja katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi" - tyylistä ? Vai saatko inspiksen jostain asiasta, kuten maljakosta, ja sitten on ihan pakko tehdä se ennenkuin se kuva mielestäsi lähtee pois - maalaat tai piirrät suurella intohimolla ?

Itselleni piirtäminen ja maalaaminen on viihdytyskeino. Tosin joskus, aika harvoin, kun oivaltaa jonkun tekniikan tai lukee hyvää kirjaa/novellia, saa inspiksen, joka on sitten ihan pakko piirtää tai valokuvata. Yleensä piirtää, koska valokuvauksessa se on vähän vaikeampaa.

Kertokaahan mielipiteitänne, niin ei tämäkään olisi niin kuollutta :>

Kun maalaan päivittäin, olo vaihtelee monesti. Jos olen täynnä energiaa hyvin nukutun yön jälkeen, olen täynnä iloa ja intohimoa pannessani värin kankaalle ja löytäessäni sen oikean värin tai viivan esineelle tai ruumiille. (Oikealla värillä en tarkoita välttämättä sitä luonnossa olevaa väriä.) Sitten on tietenkin niitä mitään sanottomia päiviä jolloin ei edes värit anna voimaa, sitä vaan pakottaa jatkamaan.

En oikein tiedä mitä tarkoitat kysymyksellä "laitetaan nyt tuo viiva tuohon ja katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi -tyylistä ". Tapa jolla vertasit sitä unelmaan antaa kuvan että toinen tapa on vain kokeilua, yrittämistä, välinpitämätöntä. Mutta myös unelman maalaaminen kysyy viivan oikean paikan löytämistä, etsimistä, kokeilua. Sen viivan voi aina poistaa, joka ei tunnu olevan oikealla paikallaan. Ja se onni löytää viivan paikan on suuri. On kuin oivaltaa jotain elämää suurempaa välillä.

Myös luettuani tai katsottuani jotain mieleeni nousee ideoita, joita lähden yleeensä saman tien toteuttamaan ensin paperille, myöhemmin sitten kankaalle jos aihe on tarpeeksi kypsä. Se on sitä luomisen iloa tyhjästä. Tietysti sitä jatkaa niin kauan kunnes kuva mielessä löytää paikkansa työssä, yleensä täydenpänä kuin alussa.

Piirrän harvoin..

Mutta kun piirrän, "inspiraatiota" antaa suru, tuska, paha olo...

En todellakaan oo mikään hyvä piirtäjä...mutta kun olen surullinen, piirtäminen vain on helpompaa..jotenki on sellanen tunne että ei oo väliä meneekö piirustuus"päin v****a"...koska silloin ei monella muullakaan asialla ole paljoakaan väliä..joten antaa mennä vaan...

Iloisenakin olen piirtänyt...mutta ne piirustukset ovat mielestäni huonoja... silloin sillä on väliä miltä piirustus näyttää...

Mulla tulee pikemminkin sellanen yhtäkkinen halu piirtää. Jos esim. näen jossain lehdessä jonkun hienon kuvan, mun täytyy alkaa piirtää/maalata sitä kuvaa mallista tai muistikuvasta. Jos jossain näen jonkun kuvan, tulee mieli tehdä se heti, ettei unohda kuvaa. Aika usein tulee tällaisia "inspiraatio"-kohtauksia ja silloin mua ei saa sen työn edestä niin kauan ku työ on kesken
Kuulemma ainakin olen hyvä piirtäjä, mut joistakin tekeleistäni en kyl todellakaan pidä, vaiks moni onki sanonu niit tosi hienoiks... Mut tekovaihees ei haittaa, minkä näkönen siitä tulee, kunha saa tehdä. Joistaki sit tulee iha hienoi, joistaki ei.