se on niin sama.
mä olen niin pelkuripaska ihminen. vedän tänne itsesääliä, vaikka voisin ottaa itseäni niskasta kiinni. mun elämä on ollut alamäkeä viimiset kolme vuotta, kohta neljä. ja nyt se on ottanut spurtin ja menee vielä kovempaa alamäkeen.
pää täynnä kliseitä, pää täynnä pelkkää itsesääliä. pää täynnä vihaa. pää täynnä sitä, kuinka muut kärsii.

"pimeyden yönä,
minä olen niin yksin,
vihan kanssa minä jaan
kaiken minusta jäljellä
olevan,

en huomista tahdo nähdä,
en maistaa katkeruuden makua,
en tahdo enää nähdä,
en tahdo enää elää maailmassa,
joka hajoittaa palasiksi pienen
kulkijan."
mun oma.

joka tapauksessa. mä en jaksa katsella enää eteenpäin. mä en jaksa enää miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. milloin mutsi raivostuu kokonaan ja toteuttaa uhkausensa. milloin tulee se aika, kun mun pitää päättää, mihin menen opiskelemaan takanani ihmispelko. yksun opiskelemaan, koska kaverit menevät alalle, jolle mä en pääse astman takia. yksin opiskelemaan ihmispelon takia. kiva.

mä en jaksa enää edes valittaa.
pyydän anteeksi.

Turha pyydellä anteeksi, jos elämä menee huonosti; sitä sattuu. Tiedän, että edessäoleva elämä voi joskus vaikuttaa pelottavalta. Eteensä ei näe, ja silti pitäisi sukeltaa tuntemattomaan kun ei mitään. Pieni jännitys saattaa aina olla läsnä, mutta asioista ei kuitenkaan kannata stressata enempää kuin on tarvetta. Neljännentoista Dalai Laman sanoin: "Jos et voi tehdä ongelmalle mitään, turha murehtia; ongelma ei muutu siitä miksikään. Jos voit tehdä asialle jotain, miksi huolehtia ? Ongelmaan on ratkaisu." (muunneltu lainaus). Jotkut asiat tulevat elämässä väistämättä eteen, ennemmin tai myöhemmin. Siksi kannattaa hyväksyä ajatus niistä, varautua väistämättömyyteen. Omaksua positiivisen avoin asenne, ottaa vastaan kaikki se mikä tulee ihan sellaisenaan, liioittelematta tai vähättelemättä.

Sitä tietää kuinka voisi ryhdistäytyä ja heittää itsesäälit pois. Silti se on kuitenkin samalla vaikeaa. Mielen hyppiessä seinille ja kaiken mennessä päin persettä, juuri kuin alkaa tuntua siltä, että alkukantainen ja vihalla kyllästetty, kaiken tuhoava karjaisu on tulollaan, huomioi se. Ota sitä kädestä kiinni ja istu hetkeksi. Näe kuinka epätoivoinen ja hämmentynyt mieli sinkoilee sinne tänne. Kysy hiljaa itseltäsi onko tämä kaikki todella tarpeellista. Ole hetki hiljaa, kenties seuraa kuinka sekasortoa pohjustava suru pikkuhiljaa nousee esiin, ja ole yhtä sen kanssa. Ilman sanoja, lohduta ja ymmärrä sitä kyynelehtivää tuskaa sellaisenaan. Näe, kuinka kiivas mieli vain monimutkaistaa kaiken. Hento, vain hetken kestävä hyväksyvä ja sanaton hymy voi saada enemmän aikaan kuin viikkojen uuvuttava spekulointi ja jatkuva analysointi. Ota suru vastaan, koe sellaisenaan, ja anna sen mennä jos se on mennäkseen.

Jaksamista ja parhainta jatkoa sinulle, ja myös kaikille muille : )

Minä kiitän.

Minulla on elämässäni nyt tapahtunut vaikka mitä uudistuksia. Sossujen haastattelut, rahahuolet, talohuolet, ystävää yritän pelastaa sun muuta. Ja tuo niin yleinen masennus on taas palannut kehiin, kolmen vuoden ajanhan se kesti ja ehkä se ei koskaan kadonnutkaan.

Niin se vain on; jos ottaa ongelmat liian suuresta, siksi ne muuttuvatkin. Minulla on vain ihmispelko, mutta eiköhän sekin hallintaan pääse, kun hieman mietiskelee.

Nykyään yöni kuluvat painajaisiin ja itkuun.
Päiväni kuluvat nauruun, joka ei ole totta.
Hymyni on kulunut ja harvoin saan hymyn, joka pirsitää minua.

Mutta hymyn, joka piristää minua, en koskaan unohda sitä. Ilman ystäviäni olisin aikapäiviä jo onnistunut poislähdössä. Nyt, en ole menossa minnekkään.

Minulla on poikaystävä. Minulla on paras ystävä ja 2 - 3 loistavaa ystävää, joita kaikkia rakastan täysillä. Minulla on kissa, jota rakastan eniten koko maailmassa. Minulla on musiikki; apulanta, rammstein, yö, neljä ruusua, diablo, korn, rob zombie.. Minulla on vaikka mitä. Aina se ei kuitenkaan riitä.

Hymyn alta voi paljastua julma ja kylmä totuus; onneton ja surullinen ihminen.

Mutta koskaan ei tarvitse päättää "minulla menee huonosti". se tulee vain. Kaikilla menee joskus huonosti, se on väistämätöntä.

En ole koskaan nähnyt ihmistä, jolla olisi mennyt AINA hyvin. Voidaan sanoa "minulla on aina mennyt hyvin". mutta kun katsotaan tarkemmin näin ei ole.

sun kädessä on maailma, missä mut tehtiin lasista.
apulanta - muistijäljet.

minä en ole onnellinen. Harvoin olen. Mutta niistä hetkistä pidän täysillä kiinni. <3

Minä kiitän.

Minulla on elämässäni nyt tapahtunut vaikka mitä uudistuksia. Sossujen haastattelut, rahahuolet, talohuolet, ystävää yritän pelastaa sun muuta. Ja tuo niin yleinen masennus on taas palannut kehiin, kolmen vuoden ajanhan se kesti ja ehkä se ei koskaan kadonnutkaan.

Niin se vain on; jos ottaa ongelmat liian suuresta, siksi ne muuttuvatkin. Minulla on vain ihmispelko, mutta eiköhän sekin hallintaan pääse, kun hieman mietiskelee.

Nykyään yöni kuluvat painajaisiin ja itkuun.
Päiväni kuluvat nauruun, joka ei ole totta.
Hymyni on kulunut ja harvoin saan hymyn, joka pirsitää minua.

Mutta hymyn, joka piristää minua, en koskaan unohda sitä. Ilman ystäviäni olisin aikapäiviä jo onnistunut poislähdössä. Nyt, en ole menossa minnekkään.

Minulla on poikaystävä. Minulla on paras ystävä ja 2 - 3 loistavaa ystävää, joita kaikkia rakastan täysillä. Minulla on kissa, jota rakastan eniten koko maailmassa. Minulla on musiikki; apulanta, rammstein, yö, neljä ruusua, diablo, korn, rob zombie.. Minulla on vaikka mitä. Aina se ei kuitenkaan riitä.

Hymyn alta voi paljastua julma ja kylmä totuus; onneton ja surullinen ihminen.

Mutta koskaan ei tarvitse päättää "minulla menee huonosti". se tulee vain. Kaikilla menee joskus huonosti, se on väistämätöntä.

En ole koskaan nähnyt ihmistä, jolla olisi mennyt AINA hyvin. Voidaan sanoa "minulla on aina mennyt hyvin". mutta kun katsotaan tarkemmin näin ei ole.

sun kädessä on maailma, missä mut tehtiin lasista.
apulanta - muistijäljet.

minä en ole onnellinen. Harvoin olen. Mutta niistä hetkistä pidän täysillä kiinni. <3

Eräs saksalainen viiksivallu (en kerro kuka, koska sen henkilön siteeraaminen on kliseiden isoäiti) sanoi, että hymyilee vain siksi, että pelkää purskahtavansa kyyneliin, jos ei hymyilisi.

Tuohon sinun ongelmaasi en voi antaa neuvoa. En tunne sinua.

Asiat järjestyvät aina jotenkin, se miten suhtautuu asioiden saamaan järjestykseen onkin sitten eri asia. Turha odottaa lopullista ratkaisua, sellaista ei tule. Näetkö itsesi tilanteessa, jossa voit pyyhkiä hien otsaltasi, huokaista helpotuksesta ja laskeutua lepäämään laakereillasi, koska maailma on tullut juuri sinun ansiostasi valmiiksi (siis sellaiseksi missä mikään ei muutu, ei liiku, ei kasva, ei hajoa)?

Kliseitä olen yrittänyt itsekin ravistella aivokopastani. Pohdin mistä ne ovat sinne tulleet ja päädyin siihen lopputulokseen, että oma laiskuuteni on ne sinne laittanut. Kun ei viitsi vaivautua tarkaamaan maailmaa, vaan hautoo kliseitään ja pahaa oloaan, ei maailmassa ole kuin kliseitä ja pahaa oloa, niin että itsekin muuttuu kliseeksi jolla on paha olo. Pohjamudissa on mukava rämpiä, tiedän sen omasta kokemuksesta. Angsti ei helpottanut, ennen kuin annoin sen mennä. Tajusin, että tilanteet joista paha olo oli lähtöisin, olivat historiaa ja minulla olikin yhtäkkiä kokonainen tulevaisuus edessäni. Sitten tajusin tulevaisuudenkin olevan samanlaista sepitettä, kuin menneisyys ja huomasin että minulla olikin aivan kelvollinen nykyhetki käsissäni.

Unohda menneet, älä murehdi tulevia. Molemmat ovat olemassa vain sinun mielikuvituksessasi.

Joskus dramaattiset elämän kokemukset voivat viedä niin halun mennä eteenpäin kuin uskalluksen yrittää..

Se mikä on melodramaattista yhdelle ei ole sitä henkilölle itselleen.. Kenties jos hän sen jälkikäteen tajuaa siksi..

Mutta silloin se on dramaattista murtavaa tuskaa..

Monessa asiassa valitettavammin olet jo päässyt ituun kiinni.. en voi niihin lisäillä..

Mikä toisaalta on turhuutta? Sekö,että sattuu olemaan "melodramaattisen murtunu" jah ei välttämättä kykene sit tajuamaan.. Sekö,kun on kykenemätön tajuamaan huonon olonsa jah kuinka siitä päästäkseen.."pyrkimään pois".. joutuis elämään..

Elämä ei tosiaan ole kovin onnellinen sellaiselle,joka pyrkii vain muistamaan sen tuskan jah ei halua muuta ajatellakaan..

Mutta entäpä se,että o itse kokenut jotain tuskallista.. En voi väittää kuten sinä Tapsu, että aikoinaan olisin kyennyt "työntämään" tuskan pois.. Nykyisin kykenen elämään pitkiä aikoja ennekö tulee näitä niin kutsuttuja "heikkoja hetkiä". Silloin muistuu mieleen nämä vanhat tuskat.. Usein myös monen muun asian kanssa niitä sitten kierrättelen,.. kunnes helpottaa.. jos helpottaa..

Sanotaan,että olemme kukin oman elämämme seppiä-- jotkut osaavat sitä muokata läpi elämänsä haluamaansa suuntaan.. Joillain teettää työtä että pääsevät hiukankin samalle tasolle joskopa muutamaan kertaan elämässään siihen mihin haluaisivat.. Mutta on näitä,jotka eivät osaa liian varhain koettujen "kokemusten" vuoksi tajuta miten edes pääsisivät sen vasaransa ääreen.. Joskus se voi olla hetkellisesti ihan hukassa,mutta joillain ei sitä ole lopulta suotu lainkaan..

Kuinka muokata elämäänsä jos sen ovat "kokemukset" tuhonneet..

Kyllä. Olet säälittävä. Tapa itsesi, niin pääset tuskistasi.

Sitä samaa sinulle!

Tuollaisen trollin haukkuminen on niin helppoa, että en edes oikeastaan viitsi. Arvelen, että pelkän ajatuslaatikon terrorisoiminen kävi tylsäksi, ja niinpä päätit opetella käyttämään foorumiamme. Ja katso: useiden viikkojen harjoittelun jälkeen opit kirjautumaan sisälle. Onnitteluni, nyt pystyt haukkumaan meitä ihan henkilökohtaisesti erilaisiksi kuin sinä.

Kenties kuitenkin keksit nyt jotain muuta itsellesi paremmin sopivaa tekemistä, kun näköjään et pysty keksimään mitään kovin omalaatuisia herjauksiakaan. Mene vaikka vetämään pikkusiskoasi leteistä tai sulattamaan tinasotilaita, siihen kai sinäkin pystyt.