Kerroin eilen Tuomakselle mun tunteista. Lämmin ja turvallinen olo. En kadu yhtään, päinvastoin mieletön tunnelataus purkautuu. Se ihminen ei pettänyt mua vaan antoi syyn luottaa ihmisen hyvyyteen, vaikka ei tunnekaan täysin niin vahvasti minua kohtaan. Tuomas on super- mies.
Ihastuneen silmät haluavat nähdä kaunista ja hyvää. Mieli kuvittelee toisen tunteet yhtä vahvoiksi. Ihastunut elää suhteen ajatuksissaan. Kuvittelen ensimmäiset treffit, suudelmat ja rakastelun. Kuvitelmat koskee yhteistä kotia jota rakennetetaan rakkaudella, mielettömän harmonian vallitessa. Näin elän suhteen kuvitelmissani onnelisesti alusta loppuun, kunnes kuolema erottaa.
Miten käskeä tunteitaan järjestäytymään ja kuuntelemaan järjen ääntä? ei mitenkään. Miksi tunteita ei voi käskeä? Miksi niitä ei voi ohjata samalla tavalla kuin tekojaan. On se nyt kumma kun ei voi vaikuttaa omiin ajatuksiinsa, perkele.
Tunteet tuntuu koko kehossa. Suru vie voimat samalla tavalla kuin jännittäminen. Askel on raskas ja pitää keskittyä siihen minne kulkee.
Onko tulossa jokin romahdus seuraavaksi? Mistä tiedän mitä odottaa? Oma käytös on niin järjetöntä joskus. Ei sitäkään pysty ohjaamaan, kun tunteet ovat ottaneet vallan. Järjestän mielenosoituksen tunteiden hallinnan puolesta. Eihän tästä muuten mitään tule.
Euforia, eikös se ole mieletön hyvän olon tunne? Silloin kaiken pitäisi olla hallinnassa ja tietoisuuden ulkopuolella. Kaikki liittyy tunteisiin. Olen kyllästynyt kysymään itseltäni "miltä nyt tuntuu?". Haluan vain olla rauhassa. Lähden meditoimaan, oppimaan olemaan tuntematta.