Ajatus-jäsen, Kirjaudu sisään

Ajatus täyttää kolme vuotta
Kirjoitti: Harri Järvi (IP rekisteröity)
Päiväys: 17.helmikuuta 2004 22.39

Hei,

Oli ilahduttavaa huomata, että onnistuimme rahankasvatustehtävässämme. Ajatus sai lahjoituksina ja vapaaehtoisina jäsenmaksuina vuoden aikana yhteensä 150 euroa kasaan niin kuin tavoitteena oli.

Neutechin palvelumaksun lasku kolahti postiluukusta viimeviikolla, ja ilahduin kun huomasin, että Ajatukselle oli annettu 50% alennus. Sovin kuitenkin palveluntarjoajan kanssa, että maksamme koko hinnan, ja saamme palvelun kerralla jatkumaan vuoden 2006 maaliskuuhun saakka.

Jos siis saamme kahdessa vuodessa kerättyä yli 150 euroa, voimme alkaa pohtia mihin voisimme rahaa panostaa. Meitä saattaisi kiinnostaa esimerkiksi jonkin julkaisun painaminen. Vapaaehtoisen jäsenmaksun maksaminen on edelleenkin hyödyllistä ja siksi suotavaa.

Ajatuksella on jo 223 taiteilijaa. Se on paljon, ja se on hieno asia. Kuitenkin taiteilijalistasta alkaa olla vaikea löytää etsimäänsä. Samoin eri teosten selaaminen ja löytäminen alkaa käydä vaikeammaksi. On alettava etsiä keinoja yhä suurempien taiteilija- ja teosmäärien hallintaan.

Lisäksi, kun teoksia on yhä suurempi määrä, alkaa käydä entistä merkittävämmäksi, millä ehdoilla teokset annetaan yleisön käyttöön. Tähän asti Ajatus ei ole juurikaan ottanut kantaa tekijänoikeuksiin. On vain ilmoitettu, että teoksen tekijä säilyttää kaikki tekijänoikeudet teoksiin, ja Ajatus on vain julkaissut teoksia sivuillaan. Tämä järjestely aiheuttaa harmia kaikille Ajatuksen käyttäjille, myös Ajatuksen taiteilijoille. Teosten käyttäjät, joihin myös Ajatuksen taiteilijat kuuluvat, eivät tiedä sopiiko heidän tehdä teoksille muuta kuin katsoa niitä. Saako niitä esimerkiksi käyttää uuden taiteen pohjana tai osana. Tai saako niitä julkaista uudelleen toisaalla.

Toivomuksenani on, että Ajatuslaiset omaksuisivat käyttöönsä Creative Commons -lisenssit. Ne on joukko valmiiksi kirjoitettuja lisenssejä, jotka määrittelevät, mitkä oikeudet teoksen tekijä haluaa antaa teoksen käyttäjälle, ja mitkä asiat eivät ole sallittuja. Toivottavasti tutustutte Creative Commonsiin, ja mietitte minkä Creative Commonsin lisenseistä haluatte itse ottaa käyttöön Ajatuksessa julkaistaville teoksille.

[creativecommons.org]

Suunnitelmani on, että Ajatus tarjoaisi taiteilijalle mahdollisuuden valita lisenssin niille teoksille, jotka hän julkaisee Ajatuksessa. Toivon myös, että tästä aiheesta käydään keskustelua Keskusteluaukion keskustelu-alueella sekä IRC-kanava #ajatus.org:lla.

Ajatuksella menee hyvin; neljäs vuosi alkaa pian. Edellisen vuoden aikana Ajatuksen sivuilla käynti www-palvelimen lokien mukaan on tuplaantunut. Pidetään tahtia yllä.

Terveisin,
Harri

Creative Commons suomeksi ja GNUArt
Kirjoitti: Harri Järvi (IP rekisteröity)
Päiväys: 18.helmikuuta 2004 17.34

Hei,

seuraavasta osoitteesta löytyy Creative Commonsin lisenssit suomeksi:

[www.hiit.fi]


Toinen mielenkiintoinen sivusto tekijänoikeuksiin liittyen on GNUArt. Jos englannin- tai ranskantaito riittää, kannattaa ehkä tutustua:

[www.gnuart.org]

-Harri



Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa tähän Forumiin.
This forum powered by Phorum.