Etsin ja etsin, mutta koskaan en tunnu löytävän. Olisinko voinut kadota pois, jos olisin osannut kääntyä oikeaan suuntaan? Turha sitä miettiä, mennyttä hetkeä ei voi saada takaisin. Olen kyllästynyt kadottamaan jokaisen hyvän asian mitä saan käsiini. Olisi opeteltava pitämään kiinni. Mutta toisaalta, irti päästäminen on helpompaa. Ehkä joskus kivuliaampaa, mutta helpompaa. Haluan vain jatkaa. Odotatko vielä hetken? Kai minäkin joskus kasvan.. Aina etsin helpointa tietä ulos. Koska helppokin tuntuu vaikealta, en edes mieti muista vaihtoehtoja. Ei kai sen niin väliä. En kai voi mitään kovin suurta menettää? Tai ehkä menetänkin, mutta koska en tiedä sitä, ei menettämisen karvas maku yllä suuhuni asti. Jatkan eteenpäin. Haluaisin saada oikeaa onnea, todellista rakkautta. Onko tuo mahdollista? Minä olen toivoni menettänyt. Annatko omastasi? Ehkä se auttaisi, tai parantaisi mahdollisuuksiani selvitä tästä lennosta. Liian kaukana todellisuudesta. Hukun pohjattomaan epätoivon mereen. Ehkä minun olisi paras yksin. Mutta toisaalta, tiedän yksinäisyyden tappavan minua. Toisaalta, en välitä vaikka kuolen. Voiko täällä enää olla paljoa minulle? En usko.

Haluaisitko minun elämääni? Oletko tullut jäädäksesi? Vai lähteäksesi. Ohikulkumatkalla? Ei kai senkään väliä, loppujen lopuksi olen kuitenkin yksin, omassa helvetissäni. Tunnetko ajan pysähtyvän? Katso hetki ympärillesi. Taidat olla ainut elossa. Olisiko se sitten onnea? Muiden kanssa on hankala elää, mutta mieti hetki millaista olisi elää vain oman itsensä kanssa. En kestäisi viikkoakaan. Alatko jo ymmärtämään tämän? Etkö ikinä unelmoi pakenemisesta? Vain sinä ja joku muu, jossakin kahdestaan, toistensa syliin kaivautuneena. Vain rakkaus paikalla kanssanne. Lähemmäs taivasta en minä ainakaan pääse. Odotan ja odotan, kunnes tunnen taas sydämeni pakahtuvan. Pysähdy. Onko jokaiselle joku oma olemassa? Ja missä vaiheessa omansa saa kohdata? Toivon että minun rakkauteni löytäisi toisen puolensa nopeasti, sillä en tiedä, kuinka kauan ruumiini ja mieleni jaksaa tässä maailmassa. Liikaa toivottu.

Turhat ajatukset ahdistaa pään sisällä. En edes itse tiedä mitä haluan. Ahdistusta. Pelkoa. Turhautumista. Kunpa voisi vain napin painalluksella valita itsellensä sopivan elämän. Onko tämä kaikki tosiaan Minua varten? Ottakaa pois.

Miksi ei voi olla olemassa paikkaa, mihin kadota ajatusten polkua pitkin? Jäädä sinne hetkeksi, omaan oloonsa, ilman häiriötekijöitä. Ajatuksetkin kulkisi. Ehkä sitten tietäisin mitä tehdä. Mutta ennen sitä, jään vain tuskastumaan pääni sisällä olevan sekasorron kanssa. Tuntuuko sinusta että olet menossa oikeaan suuntaan? Odottaako joku hyvä sinua määränpäässäsi? Olisiko siellä tilaa minullekin? Itse en löydä minnekään, vaikka kuinka yritän pitää karttaa oikein päin. Tai ehkä en vaan osaa lukea sitä. Menen tuulen mukana. Ajatuksissani kaukana täältä. Poissa muilta.

Opetatko minut lentämään? Annatko rohkeutta kokeilla, onko siipeni aidot, vai vain hullun mieleni tuote. Minä niin tahtoisin. Odotan ensimmäistä oppituntia. Vai kuolemaa? Kunhan saan lentää. Pisteet paperilla muodostavat ikuisen illuusion onnesta. Tuskin koskaan saan valmiiksi. Aina väärään suuntaan, aina muodostuu väärä kuva. Onko kenelläkään ohjeita mukana? Tunsin tuulen henkäyksen ihollani, tullut jostakin kaukaa. Muistutti sydäntäni siitä, mitä odotan. Ja jälleen jaksan hetken pidempään.

Marjo Väänänen