Rakkauden lapset

Kirjoittajan kuva

Kevätaamuinen niitty, olemmekohan olleet siellä joskus? Kyllä, otin sinua kädestä, olipa kätesi kylmä. Hauraat ja pienet sormet, jotka hieroin lämpimiksi. Tarkastin kasvojasi, aavistin mielen levottomuutta. Olit peloissasi, katsoit minua ja näit minunkin pelkäävän. Olin kuitenkin seurassasi vahva, sanoin että tartu minun käteeni, lähde minun mukaani.

Vien sinut maailmaan, jossa aurinko paistaa osan vuodesta laskematta. Silloin keijukaiset tanssivat lakkaamatta niityillä, tuulet antavat heille vauhtia ja he nauravat ja juhlivat. Mekin voimme lentää vaikka meillä ei ole siipiä. Meitä lennättää sisäinen palo, jotkut viisaat ovat ristineet sen intohimoksi.

Meidän lentomme on kaunista. Kuin sokeat me tunnustelemme toistemme ihoa, koskettelemme pehmeästi sormiemme päillä. Maistamme huulillamme, näykkäämme hampaillamme, hellästi ilman tuskaa. Liitämme vartalomme saumattomasti yhteen ja tunnustelemme hitaasti kaikki ihomme vuonot ja kukkulat.

Liidämme taivaankannella, välillä löysäämme ja pudotammekin korkeutta, otamme kaiken toisistamme ja annamme kaiken toisillemme. Näin me lennämme läpi päivän ja läpi aurinkoisen yön. Nautimme toistemme lämmöstä ja läheisyydestä, kiihdytämme lentoamme, nostamme korkeutta. Nousemme painottomuuteen, lennämme kilpaa revontulien kanssa. Sitten me pudottaudumme ja alamme kaiken alusta… hitaasti ja rauhallisesti.

Kun aika on täysi, hengitys käy raskaaksi. Huuliltasi kuuluva hento ynähdys toimii merkkinä. Olemme kuin kaksi villipetoa, jotka puristuvat toisiinsa. Intohimomme voimat pääsevät valloilleen, lentomme kiihtyy ja korkeutemme nousee, kunnes romahdamme alas. Emme tyhjyyteen vaan toisiimme. Täytämme sylimme rakkaudella ja uupumuksella. Tätä tunnetta me janoamme ja vaalimme, koska osan aikaa vuodesta aurinko ei koskaan nouse…

Rakkauden lapset, lumi on sulanut, on aika nousta!

Bastard


Sivua muokattu 7.10.2006