|
Kuukauden kolumni |
Elinluovutuskortti
Suurin lahja, jonka ihminen voi antaa toiselle ihmiselle, on elämän lahja. Lahja, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Lahjan antaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Tämän suuren lahjan voit antaa päättämällä, että elimiäsi saa käyttää kuolemasi jälkeen heidän avukseen, jotka tarvitsevat niitä voidakseen elää (maksa, sydän, keuhkot). Elinsiirrolla pelastetaan yhä useampia ihmisiä. Korkeatasoinen lääketieteemme kehityttyy huimaa vauhtia. Elimistä on jatkuva pula, ja usein ihmiset vievät tietämättään hautaan elimiä, joilla voisi pelastaa toisen hengen. Joka vuosi ihmisiä kuolee uutta elintä odottaessaan. Tätä asiaa ei tule ajatelleeksi, ennen kuin tarve osuu jonkun läheisen ihmisen kohdalle. Sinä olet tässä asiassa korvaamaton. Vain sinä itse voit päättää tästä lahjasta elämälle. Hankkimalla oman elinluovutuskorttisi, annat mahdollisuuden toisen ihmisen elämän jatkumiselle. Elinluovutuskortteja saa monesta eri paikasta, muun muassa apteekeista ja SPR:ltä. Elinluovutuskortti läytyy myös netistä. Elinluovutuskortilla voi pelastaa toisen ihmisen hengen. |
|
Sivua muokattu 7.10.2006 | |