Sammakon matala

Kas, kas, sammakon matala maailma ja irrallaan tuuliviiri.
Tuulitakkimies etsii euroja taskustaan ja hymisee,
Savupiippu, jonka lävitse tuulee.

Kas, kas, sammakon matala maailma ja irrallaan aidanportti
ja vierimässä iso kivi vettä kohden. Kalliolta vierii ja huilua soittaa
korkea arvoinen herra. Saturnus nimeltään.

Kas, kas, matala maailma sammakontapainen.
Piilossa lehden alla.

Tuuli heittelee roskia silmiin, mies pöyhii sulkiaan,
Herra Saturnus, erittäin korkea arvoinen ja kunnioitettu 
vierittää kiveä meren syliin, savupiippu humisee, 
kun Hermes hengittää.

Oi voi, Oi voi. 
Tuolla talojen yllä korkeimmalla kohdallahan seisoo herra runoilija polvihousuissaan, hikihelmiä otsallaan.
                  Hyppää
Hyppää
                           Hyppää

Hän, herra Hermes, mielipuolisuuttaan runoilija. Nimeltään Saturnus.
Mutta herranen aika sentään.

         Hyppää jo!

Sammakon matala maailma ja tuulitakkimies, korkea arvoinen herra,
runoilija, euroja taskussaan, tutkii tilikirjaansa.

Peilissä on särö, puuhakas kirjoitusjälki ryömii koneesta paperille.
Metsien kuutiot odottavat  arkkitehtiä, joka jumalloisi niihin hengen. (pystyttäisi kaupungin)

Kas,  kas, kuinka matalalla lentää herra Hermes. 
Naapurin pyykit lepattavat lahkeissaan,
suurisuinen jumala katsoo taivaasta.
Aurinko valuu kirkkaana vetenä ylitse.

Tuulitakkimies riisuu takkinsa, nojaa portinpylvääseen, 
portti kaatuu 
makaa rähmällään mies.
Kiveä vyöryttää veteen tuuli,  
sammakon mielessä on arvaamattomia ulottuvuuksia.

No nyt se hyppäsi!

Siivet selkäänsä sai, 
muiston pohjaa kohden liihottaa, 
huilua soittaa
irtipäässyt leija.

Anu