Kaaos
Epäkelpoisuusaika on ummessa.
Sulje silmäsi.
Kosketa varpaita.
Pyörähdä puoli kertaa
vastapäivään.
Opettele ensin kirjoittamaan
haltiariimuja ja sitten
avaa kengännauhasi rusetilta.
Kitarankielen kajahtaessa ontosti
voit kuulla kummallisia äännähdyksiä
sieltä kaikukopan pohjukoilta.
Aivan. En minäkään.
Kaikki me odotamme jotakin
erittäin vähän.
Ei ole kuin muutama sana
sitä varten, miksi kaikki ihmiset
vihaavat toisiaan.
Tai rakastavat.
E.T. tulee ja kosketuksesta
tulee taas entistä tärkeämpi.
Aika kulkee
taajamabussin takapuskurista
tiukasti kiinni pitäen.
On asioita, jotka ovat
ja tulevat ja purevat
ja suutelevat
(minä olen sanonut
sitä säilykepurkiksi).
Huolimatta siitä,
että psyykettämme
ei ole luotu kestämään
vain kevyitä vastoinkäymisiä,
vaan kaikesta on tehtävä
isoa ja radikaalia
ja maailmanloppua ennustavaa,
emme usein osaa itkeä
vaikka pitäisi.
Ja ne sanat sitten.
Nehän ne vasta
ovatkin olemassa.
Ilmassa.
Takertuminen kuuluu
ohdakkeille ja takiaisille.
Ne ovat sosiaalisia.
Minullakin oli
sielunsisko.
Heinikossa on pesä.
Elämä on meille, jotta
voisimme heittää sen pois
ja pitää siitä kiinni
hampaat irvessä.
Luominen on sana. Ihminen
tahtoo nähdä itsensä.
Maalaamme tauluja vain
nähdäksemme itsemme
peilissä.
Psykedeelisissä muodoissa
ei ole koskaan voinut
lepuuttaa silmiään.
On vaikea keskittyä
samaan aikaan puhumiseen
ja kirjoittamiseen.
Tai puhumiseen.
Kommunikointi on ongelma.
Sitä tarvitaan,
että ymmärtäisimme.
Sama se.
Tämä on. Minun. Minulle. Minulta.
Joka ainoa reaktiosi siihen,
mitä näissä sanoissa on tai
miten se vaikuttaa
yleiseen mielikuvaasi minusta
- yritän olla kauhean myötätuntoinen.
Älä ole kuin kotonasi.
Kiitos.
Minä olen kaaos.
Darkstorm
|