Kuka omistaa ajatukset?

Kahden sadepisaran välille jää pieni kuiva alue (kuka omistaa ajatukset?)

Elääkö toi?
Ja katselin kiveä. 
Silloin tiesin määränpääni, 
tarkoitukseni kutsuun, jonka olin jo saanut.
Kuplia. 
Ja join niitä lasista.
Silloin tiesin rakkauteni.
Näin takanani askeleet, ajankulun ja rakkauden.
Ulkona sataa. 
Pisaroita merinä, lätäköissäkin.
Kesä oli tulossa. 
Se oli varmempaa, kuin kuolema.
En tiennyt tuolloin vielä paljoakaan elämästä.

Sitten myöhemmin,
Repiessäni ajatuksia.
Kaadoin lasin ja ihmettelin.
Sataako jo sisälläkin?
Väsyneenä sanat ovat varmoja,
kirjaimet eivät vain tunnu pysyvän yhdessä.
Onneksi olin itse kietoutuneena onneen.

Olisi helpompaa irvistää, jos olisi vielä hampaita jäljellä.
Luulin nähneeni kymmenvuotiaan vanhuksen silmissä lapsuuden.
Olin väärässä.
Mutta halusin uskoa siihen,
nukkua yöni hyvin, vaipua myötätuntoon.
Myötätunto on uneni ydin.
Uneni uloin olen minä itse.

Kuinka helppoa onkaan olla levollinen yöllä,
sateisena päivänä.
Sanat ikään kuin vain tipahtelevat tummuudesta,
kastelevat hiukseni.
Tuuli oli yltymässä.
Minä olin jo melkein unessa.
Tyynenä.

Harri


Sivua muokattu 19.5.2003