Auringosta oikealle

Pikkutytön särkemä sydän,
minä avaan valkoisen ihoni auringolle,
joka on yhtä kuuma aina,
mutta nyt on jo toukokuu.

Minulla on vielä kaksi päivää aikaa,
sitten voin soittaa sinulle,
täältä läheltä ja kertoa,
kuinka kaukana olen.

Hän tekee sen puolestani,
vaikka voisin tehdä sen itsekin,
nauraen hän rakastaa minua.

Lippumme ovat taas saloissa,
liehuen minusta tuntuu, että tätä on jatkunut jo pitkään.

En jaksaisi kerätä niitä maasta,
koska tein sen jo,
mitä pitikään tehdä?

Ilman kenkiä,
emme ole yhtä vapaita kulkemaan,
vaikka näin se on alunperin suunniteltu.

Hän sanoo ymmärtävänsä sen,
ja kyllä minä uskonkin,
mutta en itse ole yhtä varma,
ja näin näemmekin asiat erilailla,
samalta parvekkeelta.

Tuossa huoneessa on nyt niin pimeää,
ennen siellä asui valoisa poika.

Ja me emme löydä sanoja,
joihin on kerrankin vain yhdet oikeat,
Lopulliset vastaukset.

Pajunkissoja vain pajun oksissa.
Urbaani viidakko silmiemme alla.

Ohi katsoen, 
tiedän että ajattelet minua.

Harri


Sivua muokattu 19.5.2003