Olin syytettynä kaikesta, mitä olin tehnyt

Päätin vihdoin aloittaa tämän
ja järjestin kahvinkeittimelle töitä.
Tuomari Nurmio stikkaa skeidaa vieressä
ja jossain taustalla
kaukana täältä
havisee Eino Leino.
Mietimme jalkapallo-ottelua 
joka päättyi ikävin seurauksin
viinan takia
ja etiketit eivät muutenkaan
olleet täysin kohdallaan
mutta eihän tämä maailmakaan ole.
Maailman otsa 
oli tuo kenttä 
jossa käytiin äänetön taistelu
jyminää ja risuja vastaan.
Hän rakastaa meitä
koska olemme kultaisia
ja hopeisia myös
ilman kiiltoa.
Lainehtivia nokkahuiluja
pitämässä joulupuhetta ilman
tekoja 
jotka johtaisivat mihinkään.
Kaurapuuroa ja näkkileipää
kaivetaan kuoppia
ja haudataan toiveet
ilman puhtaudesta.
Vahvoja ja heikkoja
ovat he joilta on riistetty
ikenet 
ja hampaat mädäntyneet
lentäen.
Päivitän tietoni
lukumme jotka eivät kuitenkaan
pidä paikkaansa 
ilman kampeloita
ahvenia ja lahnoja
hauesta puhumattakaan.
Keihään päässä toivottu pää
joka ei ollut paha
vaan me annoimme pahamme
tulla esille 
hänen kauttaan.
Helinääkö me pelkäämme?
Miksi kukaan kutsuisi
koivua
sen nimellä 
kun kukaan ei kuitenkaan osaa
puhua sen kieltä.

Tapaus oli eriskummallinen
sillä kaikki keskittyivät 
oleellisiin asioihin
kuten meri ja ihmiset
sillat ja portit
jotka ovat johtaneet
meidät tähän tilanteeseen
josta ei ole pakoa
ilman Ihmisyyttä.
Punainen X on 
samanlainen kuin
vihreä X on.
Olemme ammattilaisia
elämisessä
koska sitä ei voi tehdä väärin
muuten se ei olisi elämää
mutta tämä kaiketi
poistaa amatöörienkin mahdollisuuden.
Kirjaimia toisten perään
ja jälkeen 
ja edelle
ja taakse
ja ylös
ja alas
kaikkiin suuntiin 
jotka ovat myös meistä. 
Suunnat eivät välitä itsestään
koska he ovat meitä
ja en olisi meistä varma
ainakaan enää pitkään.
Joku otti homot esille
ja oli vihainen 
koska ei saanut hyväksyntää
omalle puolelleen
heteroille jotka ohittavat
kaupan kassoilla ja 
kulkevat kultaista keskitietä
samoilla aatteilla joilla
isänsäkin kulkivat aikoinaan jalan.
Kahvi on niin valmista
kuin pystyykin olla.
Mieleeni palautui kuvia ja makuja
tuoksuja ja harmaata
Virosta.
Mainittakoon vielä
Virkkunen 
jotta hänkin olisi runoa
tai ainakin kirjaimia
jotka muistuttavat hänestä
jota ei kohta ole
joka on nyt
mutta haluaa tulla muistetuksi.

Ajatelkaa jos ei olisi taivasta
Hän omistaa ajatukset
jotka ovat myös meitä.
Posliinista valmistetussa kupissa
on kuuluisan taiteilijan teos
värikäs ja roiskeinen.
Hän asui maassa ja työskenteli siellä myös
siitä minä pidän.
Eikä Ruton aikoihin 
lääkärit paljoa tienneet mistään
mutta kuolevia lohdutti 
nokkahauet
poppakonsteineen.
Corvus frugilegus
kertaa kymmenen
on rääkynää keltaisilla pelloilla
mustien varisten suusta.
Meri selvittäköön
kuka jää kenenkin viereen,
tämä on tuttua
koska kyseessä on
isoäitini kuolema
josta muistan vain hänet elossa.
En ole varma onko kyseessä
piste vai pisto 
mutta tämä on epämiellyttävää.
Onneksi minulla on kädet
ne ovat hienot työkalut
kuten on lapiokin
vasara 
kirves ja vesuri
myös pensseli
jota jotkut sanovat sudiksi 
mutta se kuulostaa minusta omituiselta.
Jotain Neuvostoliittolaista Stalinissa
josta jäi Suomelle käteen vain musta pullo.
Tuntuu hyvältä tietää
että on olemassa joku
josta voi jotain tietääkin
eikä vain toivoa 
että minutkin huomattaisiin
kun heilutan.
Tunsin suurta myötätuntoa
nähdessäni tytön tarjoavan kättä
miehelle joka kätteli miehiä
ja monia naisiakin
mutta ei edes nähnyt häntä.
Häntä minä kättelisin
ja voisin myös halata
mutta ei kai se ketään parantaisi ihmiseksi.

Pidän tauon ja katson sanomalehden etusivua
johon on lisätty vihreätä 
tuomaan terveiset luonnolta
ja nurmelta
viihdyttämään.
Eräs minulle tärkeä
kasvava ihminen sai rannekellon.
Olemme kaikki kasvavia 
tai kutistuvia 
kuten mummoni
jos olemme eläviä.
Nämä sanajärjestykset
ja kokeet joita yhteiskuntamme järjestää
katsoakseen kuka valahtaa löysäksi makaroniksi
ovat tätäkin
koska tässä selviää
kuka ymmärtää ja osaa
kuka ei?
Kuulet keskeltä
jotain vilkasta haistelua
joka on kovin sympaattista
kenties lemmikkieläin
joka on kahlittu metalliin ja muoviin
mutta minut on kahlittu
kuten muutkin
Elementteihin 
joita emme todella tai epätodella 
kykene pakenemaan.
Hän kuulosti niin iloiselta
että tulin itsekin iloiseksi
katsellessani paperia
jossa mainitaan jotain leipien paahtamisesta
ja ajasta
sen valmiudesta.
Ylioppilas.
Ei hän itse mutta joku toinen 
joka on todennäköisesti itse.
Lasia täynnä omenoita
joita sanotaan kaneliomenoiksi.
Maailman ääniä olen kuunnellut unissani
joissa kruunasin itseni kuten Napoleon teki.
Muistelen kasketusta ja sen savua
joka tuli jälleen Elementtien kohtaamisesta.
Palautin vihdoin yhden muovisen ihmeen,
kirjoitin kiitoslapun
tai se sen piti olla 
mutta olin niin humalassa etten ole varma
mitä kirjoitin.

Sivu, osa ja niitä erottavat viivat
kuten maalauksissani viivat
jotka erottavat pallot
punaiset ja siniset
jotka ovat 
mies ja nainen
rakkaus ja viha
musta ja valkoinen
kuolema ja elo
ja nämä ovat vastakohtia vain samankaltaisuuden takia.
Niin sanoo tuo Hämärä
josta en uskaltaisi puhua
koska sehän uhmaisi auktoriteetteja.
Kuolemanmessu
arkku
kuoppa
lunta
ja routaa.
Näin äskettäin kuvan nuoresta tytöstä
josta olen maininnut aikaisemmin
mutten hänen itsensä takia
vaan erään joka on hänestä
mutta on eksyksissä
hänestä.
Hallittua särkymisen ääntä
siis tarkoitettua sellaista
siksi se kuulostaakin kai hyvältä
muttei Luonnottomalta.
Puhelinkeskustelua jostain
taivaanporttien lähettyviltä
ja papeillako se helvetin seinä oli päällystetty?
Vetoketjusuu ja lyömä soittimet.
Kilpailu alkaa nyt!
Ehkä.
Tämä on hänen huumoriaan
josta minäkin jostain syystä pidän,
tätä ei kaikki tajua
mutta kunnioittaa kuitenkin
kuolemaa nimittäin.
Musta olisi pitänyt vaihtaa
sillä sipuli
oli pyttipannussakin toivottu vieras
kuten tuskat 
ja muut tunteet kuulutetaan kotiin.
Luonto on hyvin tärkeä elementti
tässä kaupunkien lomassa 
ja meidän kansallinen identiteetti roikkuu siitä
viimeisestä oljenkorresta 
josta keskustelimme kerran humalassa.

Peltoja taas mielessäni
niin kuin tuo joskus mainitsi
on se aika vuodesta.
Siivilätupakkahaitari
naurattaa melkein minuakin.
Se ei tarkoita etteikö saisi 
tai olisi hauskaa
mutta olen lukuisissa tilanteissa
hyvin vakava persoona.
Sävelmä ja säestys ovat näitä
musiikin peruskäsityksiä
joista tietää moni
ystävistäni
enemmän tai vähemmän
kuin moni.
Pitäisikö
olla kriittinen yhteiskuntaa kohtaan
vai nauttia ja ylistää
tunteita jotka ovat yhteiskunnan kanssa liitoksissa?
En haluaisi olla kyyninen 
koska se näyttää niin masentavalta
ja saa ihmisiä huonolle tuulelle.
Ei sille tuulelle 
jota lauletaan 
joka on musiikkia.
Tomaatteja jotka eivät ala punoittamaan
ovat nämä päivämme 
joita odotamme
niiden loppua.
Vantaa ja Sipoo eivät tyrmää alueliitoksia.
Olenkohan koskaan kirjoittanut
kanadanmajava
joista jotkut haluavat luopua?
Puuttua siihen
johon puututtiin 
heti aloittaessa.
Seitsemän majavaa
vuonna 1937
ovat nyt
10 000 majavaa.
Roiskuvia 
jopa räjähtäviä vesipisaroita
lammen yläpuolella
on satumaista.
Pyöristyneen nenäluun perusteella
katsoi Hitlerkin nenistä jotain.
Mitähän hän uskoi näkevänsä?

Amiraalit lähtevät väreineen,
poistuvat toisille sodille joista eivät televisiot laula meille.
Tämä on jo väärinkäyttöä
täyttöä
riimittelyä kuin koski
kun koski virtaa.
Tuntuu varmasti hyvältä
olla suosittu koiranpentu
anomassa hellyyttä jaloiltamme ja kengiltä.
Vessapaperirullan pahvinen sisäosa
on toivottavasti maatuvaa.
Suomen leijona 
sen vaakuna kasvoissani
ja ajatuksissa,
ne ovat tätä maata.
En halua olla hänen pystyttäjä
tai pystyssä pitäjä
enkä mikään muukaan 
joka vie minun omat voimavarani
jotka tuntuvat muutenkin ailahtelevilta.
Yksi osio harmaata käsikarvaa
ja valkoinen putki ikkunasta 
joka on päällystetty muovilla.
Lehti tuli 
mutta laskua ei tullut.
Tämä ei kuulosta meidän yhteiskunnaltamme
ja siksi mietin
onko jokin mennyt pieleen
sillä eihän mikään ole ilmaista.
Oksettaa hieman
tämä kieli jonka pohjalle taitavat 
ajatuksemme rakentua
tai ainakin niitten laatikot,
mallit jotka ovat vain laatikoita myös.
Tämäkin mies on jo kuollut
mutta kuuntelen häntä silti
siksi.
Täyttyviä tyhjyyksiä
on rajattomasti
sitä täyttämään on meidät luotu.
Viikonloppuisin rähjäämään kaduille
puistoissa harrastamaan luvattomuuksia
rakastumaan asioihin
ja uintikertoihin 
joilla vesi oli kylmempää kuin ennen
sopivaa.
Haikeutta hänen kielessään
metallia kielet
ja maa maata.

Maaten makaavat 
makaavat jotka makaavat.
Hulmuilu ei ole sana
oikea sellainen jonka halusin tuoda koettavaksi
mutta ei sävelet kohtaa koskaan sanoja
kieltä tai puhetta.
Rytmi kohtaa kaiken
tämä rytmi.
Luvut ovat taas kasvaneet
toiset laskeneet
väestöluvut
kävijäluvut
lukumme.
Kerro jotain:
kerronpa kuules tarinan.
Kerro tarina.
Olipa kerran yksinäinen 
pieni nimeltä Suupaltti.
Hän asui pienen vuoren rinteellä.
Suupaltti oli kylän tärkein mies.
Hän oli shamaani.
Hän oli keräämässä mustikoita
varpusia
sieniä
puolukoita
mutavyöryalueelta.
Hän ei välittänyt
vaan joi keittojaan 
luulleen lasta läpeensä pahaksi.
Tämä oli ainoa tarina
ainoa monologi
ainoa dialogi.
Tömähtelyjä joita sanomme
jalanjälkien ääniksi
liikkeeksi.
Mainittakoon vielä lopuksi
että Suupaltti sai ajatuksen 
ympyröidä lapsi laudoilla
korkeilla sellaisilla.
Hän kutsui tätä keskitysleiriksi
ja oli ylpeä.
Kukaan ei sitä kakkua ilmeisesti syö.
Minulla on vihreät silmät.
Eräs tyttö sanoi että vihreät silmät
ovat pettäjän silmät.
Sama tyttö sanoi
ettei tiikeri pääse raidoistaan
kun olin syytettynä kaikesta
mitä olin tehnyt.
Me olemme syytettyinä
tekemisistämme 
mutta olemme myös tuomitsemassa 
syytettyä tekemisistään.
Ei tämä näin voi loppua
ei tämä näin voi päättyä.
Syklisyyteen.

Harri


Sivua muokattu 3.10.2003