Taivaan verran kyyneleitä
kadonneen onnen sai ken
taivaan suru kastelee kaiken
pisaroiden kuiskaus korvissa laulaa
kun lapsuuden muisto viimeisen terän naulaa
pelkään että juoksunsa päättää elämän tuuli
kaipaukseni se kai kuuli
itkuni vuoksi se suuntansa muutti
pisaroiden lohdutus mieleni muutti
nyt vaimenevat äänet niiden
elämä on kuin perhosen siivet
sokeana tyydyn siihen
Masennuksesta ja siitä yli pääsemisestä.
Aneya
|