Mitä tapahtuikaan asemalla?

Se vain iski kuin rosvo pimeältä kauppakujalta. Tai pikemminkin kuin siili poutapilveltä, en nimittäin osannut odottaa sitä. Rosvon voit olettaa majailevan yön ahneuteen peittelemällä kaupustelijoiden kujalla, mutta voisitko villeimmissäkään fantasioissasi kuvitella siilin iskevän sinua pilveltä? Olettaen tietysti, että edes haaveilet siileistä, kovin moni ei sitä harrasta.

Kun siili oli laskeutunut pehmeästi päälleni – tietenkin selkäpuoli edellä – pysähdyin ja jäin tuijottamaan halukkaasti edessäni avautuvaa näkyä kuin miestä, joka avaa paitaansa tanssien napatanssia Kanarialla kookosten alla. Läheiseltä laiturilta kuului junan ovien avautuessa iloisia jälleennäkemisen kiljahduksia, monia vihaisten matkustajien sadatteluja kadonneista lompakoista ja pieni rikkoutuvan sydämen ääni, kun himokas koira menetti ainoan, jota oli koskaan rakastanut; sen vieraan miehen jalan, johon se oli junassa tutustunut. Mutta minä en välittänyt tuon koiran kieroutuneesta rakkauselämästä, joka muistutti pahimmillaan Ridge Forresterin suhdetta toimistonsa värikkääseen kukkamaljaan. Ridge oli saanut maljan äidiltään.

Kaikki huomioni oli kohdistunut näkyyn edessäni. En edes huomannut Paavo Lipposen kävelevän ohitseni perheineen kukkapaidassa ja sinisissä farkuissa, jotka puristivat juuri oikeasta kohdasta. Olin vain ja katselin.

Kuukautta aiemmin olin tehnyt lupauksen satojen muiden naisien seassa. Kaikilla sama lupaus, mutta eri motiivit. Kaikkien huulilla sama päätös tuhansin eri sanoin, jotka kuitenkin lopulta hukkuivat arjen kiireisiin kuin elämänhaluton, uimataidoton vanhus hotellin porealtaaseen. Oliko nyt minun aikani hypätä kielekkeeltä ja lipsua valastani?

"H-juna Helsinkiin lähtee raiteelta 7"

Kappas vain, junani lähtee ja tässä minä vieläkin seison kuin viagralääkkeen vaikutuksesta. Riistin katseeni sen vangitsijasta ja vilkaisin kelloa. Tasan tunnin päästä Hilma-täti ja Paulikki-setä odottaisivat minua Helsingin asemalla. Loistaisinko läsnä – vai poissaolollani?

Äh, aivan vitun sama. Lipsutaan sitten kunnolla lupauksesta, jos kerran lipsutaan! Antaa niiden kahden tärkeilijän ihmetellä, kun junan ovet avautuvat ja ulos astuukin vain parikymmentä täkäläistä Antti Tuiskun kopiota. Minä jään tänne.

Siirsin katseeni takaisin näkyyn, joka alun perin oli minut yllättänyt ja juoksin sen luo kuin nälkäinen apina banaanitertun nähdessään.

Vittuun laihdutuskuurit, minähän ostan suklaata kioskista silloin kun minua huvittaa!

Valvotun yön jälkeen kirjoitettu

Ani