Jano, jonka vain yksi voi sammuttaa

Myönnän! Minä myönnän!
En saa kyllikseni vastauksistasi. 
Eivät ne sammuta janoani.
Tarvitsen suoran näköyhteyden sieluusi,
Suora yhteys mutkien taa.
Kysyit, mitä järkeä tässä on,
Mitä oikein teemme,
sinä yönä kun olit lähtenyt.
Kun olit hymyillen ottanut minun sydämeni,
suudellut sitä,
istuttanut sen omaasi
ja kuin skitsofreeninen salama
iskenyt sen tuhansiksi verisiksi haavoiksi.
Heitit sen käytettyjen sydänten kierrätyskoriin.
Miten sen kaiken jälkeen
sinun lyhyet vastauksesi voisivat sammuttaa janoni?
Olen nyt paikkaillut repimäsi,
niin hyvin kun taisin.
Tässä, ota se takaisin,
mutta pyydän…  ei. Rukoilen!
Anna sen tällä kertaa kasvaa ja kukkia vapaana.
Ja anna minulle nyt muutakin kun
rutikuivat sanasi.
Sammuta haavaisen sydämeni jano, rakas.

Muistoja, muistoja

Andromeda