Saavuitko viimeinkin?

Nukun pimeässä huoneessani, verhon läpi kuu hymyilee kalpeilla huulillaan.

Nukun enkä kuule askeleita, jotka lähestyvät vuodettani. Joku kävelee sänkyni viereen, istuu laidalle. Joku ottaa kädestäni kiinni, painaa hellän suudelman otsalleni.

Nukun, mutta herään kuiskaukseen; olet kauniinpi kuin yksikään maailman ruusuista, olet kirkkaampi kuin yksikään ikuisuuden tähdistä ja olen onnellinen, koska saan rakastaa sinua.

Avaan silmäni ja näen sinut. Kuun kalpea valo hivelee kasvojasi, näytät satuolennolta, keijukaisprinssiltä kun istut siinä sänkyni laidalla ja rakastat minua.

Olen onnellisempi kuin koskaan. Kunnes herään…

Tiesinhän, ettei sinua enää ole…

Valvon pimeässä huoneessani, verhon läpi näen kuinka kuu vierittää hohtavan kyyneleen kalpeille poskilleen.

Andromeda