Verinen maa

Mä vajoan veriseen maahan. 
Tuskaisen hitaasti tukehdun omaan huutooni. 
Eikä kukaan kuule, sillä kaikki ovat poissa. 
Juuret raapivat ranteitani ja repivät hiuksiani.
Kuinka paljon haluaisinkaan sinun tulevan.
Tulisit ja tarttuisit käteeni.
Nostaisit ylös ja liimaisit selkääni kultapaperista leikkaamasi siivet.
Veisit mut pois.
Toiseen galaksiin, jossa ei tunneta kiirettä, tuskaa, surua eikä pettymystä.
Mutta mä vajoan.
Aina vain syvemmälle veriseen maahan.
Kohdussani pieni enkeli, joka ei koskaan saa koettaa siipiään.

Andromeda