Aika

Hiljaa eteen päin aika mataa,
päivät verkkaan ajaa toisiaan takaa. 
Tasaisesti vaihtuu vuoksi ja luode.
Ei aika juokse, ei kuole.

Taas toisinaan yltyy se 
laukkaan hurjaan,
onnellisuuden hyökyaallot 
kun ihmisen peittää, hurmaa.

Mutt' useammin ihminen hoputtaa
aikaa liitämään
ja kohta jo koputtaa
ovea Tuonelan kolkon.

Niin päättyvi vaellus maallinen
ja vaipuu vaineeseen
ihminen huomaten,
kulki läpi elämänsä
vain turhaan kiiruhtaen.

Neiti Annabel