Niila

Silloin keväällä piikkilanka-aitaan takertui totuuksia
ne olivat karkumatkalla 
kohti purppurapilven ympäröimää laaksoa

Rannalla kuuntelit meren kohinaa
kukka korvasi takana
hymyhelmiä huulilla

Pelkäsin sinun rikkoutuvan 
säröt silmiesi alla kertoivat enemmän
kuin ne kolmetoista kiellettyä aavistusta 

Jokainen hopeanhohtoinen perhonen 
tahtoi viedä mukanaan toivottomuuden

Ajattelit liikaa, etkä saanut nukutuksi
unet näkivät kuunvaloon kahlitut kaipauskiteet 

Niila, vesiputoukset suutelevat vain sinua 

Anna Kristiina