Kesäyö

Metsän kirjava olento tanssii illan poluilla
peittäen ne värivalaisevilla kukilla.

Se hengittää alkavan yön ilmaa ja soittaa tuoksuilla
lumotulla huilulla kuvaelmia iltatunnelmaan.

Nauraen tuo loikkii puolelta toiselle, ympäriinsä,
ja hampaansa erottuvat valkohohtoisina hämärässä.

Sinikellojen häipyvä sointi vaimeana sävynä, 
kuun heijastaessa mustalla seinällä peltojen yllä.

Kaiken tämän taustalla linnunrata hunnuttamassa yön omakseen.


Kuusikoiden laitamilla vedet ovat aina liikkeellä.
Kaiken läpi kuulen öisen laulun kaikuvan avaruuteen.

Siellä uneksin tästä elämästä sammalten lämmössä.
Kun valkovuokot ovat jo taipuneet uneen.

Kaukaisten metsien lauluissa, tuulessa humisevista puista, 
yhtenä niistä, keinutan itsenikin pian uneen.


Monenkirjavat unet piirtyvät kesäyön taivaalle.
Nuo ikuisuuden kudelmasta irronneet.

Viimeiset auringon säteet juoksevat nauraen huomiseen
näiltä mailta joita en vielä tunne.

Ne pakenevat kaukaisten latvustojen taakse, jotka ovat
kuin musta aita huomiseen.

Taivaanrannasta alkaa pian öinen sininen laimeta.
Sille on hienosti sivelty tummempaa oranssia.

Tienoot ovat hämärät, eilinen on vielä läsnä.
Tämä hiljaisuus, joka on kuin sadun taikaa.

Tähän maailmaan kuuluvat monet lapsuuteni tarinat.

Arosusi