Taneli ja Jarkko

Peruskoulun päättötodistus on nyt kädessä. Koulun pihalla Jani liittyi seuraani.

"Moi! No tuliko hyvä todistus. Tai siis pitänee tieten kai kysyä kuinka hyvä? Stipendinkin voitit." tämä oli just Jania.

"Moi! No jaa kohtalainen. Eiköhän tällä eteenpäin pääse." hymyilin vienosti

"Niinpä tietysti. Miten tuletko illan bileisiin?" Jani hehkutti.

"En taida ehtiä." sanoin hieman haikeana.

"Ehtiä? Koulu on just loppu ja neidillä loppuu aika siihen? Mitäs sä olet nyt sitten tekemässä?" Jani kysyi äimistynyt ilme kasvoillaan.

"Mä lähden pois. En tiedä vielä minne. Mä en vain kestä faijaa enää enempää." tunnelma sisälläni oli matalana.

"Ootko sä tosissas? Kauaksi aikaa sä lähet?" Jani pysäytti minut.

"Mä oon tehny tän päätöksen jo joulun tienoolla. En tiedä kauan viivyn. Jos mahdollista niin koulun alkuun asti." oli vaikea puhua asiasta josta ei ole itsekkään varma.

"Sä jätät mut tänne? Ootko sä hullu?" Jani ravisteli minua hartioista.

"Mun on pakko. Sä tiedät mimmoinen faija on. Ja kyllä sä pärjäät. Mä lupaan pitää yhteyttä." kyyneleet hiipivät silmäkulmaani.

"Kai sun on sitten pakko. Lähdetkö sä jo tänään?" Janikaan ei ollut enää yhtä pirteä kuten yleensä. Vastasin myöntyvästi.

"Meen käymään kotona ja tulen sitten teille. Okei?" Jani halasi minua. Nyökkäsin päätäni. Jani irrotti otteen ja lähti kotiansa kohti. Minä jatkoin omaa tietäni. Jani on aina ollut minulle kuin isoveli. Aina kun on tapahtunut jotain kamalaa, Jani on ollut minulle olkapää jota vasten nojata. Miten minä pärjään ilman Jania?

Avasin oven, olohuoneessa ei ollut valoja. Mitään elomerkkejä talossa ei näyttänyt olevan joten päättelin isän olevan kapakassa. Ihan sama minulle, kunhan vaan ei ollut kotona. Vatsani ilmoitti haluavansa ruokaa. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Ei auttanut kuin tilata pitsaa. Aikaa ei riittäisi muuhun. Aloin tuumasta toimeen. Ruoka tilauksen hoidettua minun täytyi pakata tavarani. Kaivoin laukkuni esiin. Silmäilin vaate tilastoa. "Tuo paita, ehkä tuokin. Nämä tietenkin ja tarvitsenhan minä tämänkin." Laukku mahtui juuri ja juuri kiinni. Ovikello soi. Se oli pitsa lähetti. Ajattelin odottaa Jania ennen kuin kävisin pitsan kimppuun. Enää täytyisi pakata käsilaukku. Sen sisältöä ei tarvinnut kauaa miettiä. Lompakko, cd-soitin ja pari levyä, huulirasva, Reetan antama pienipunainen rusetti ja paperi vihkonen johon oli keräillyt kaikkien rakkaitteni nimikirjoituksia. Loin silmäyksen sängyllä makaavaan laukkuun.

"Vihdoin koittaa vapaus." Taas ovikello. Sen täytyi olla Jani. Oven avattuani syöksyin Janin kaulaan. Jani nosti minut ilmaan ja pyöräytti ympäri. Hän laski minut alas ja jäi tuijottamaan minua

"Mitä nyt?" kysyin hämilläni.

"Ihan kuin olisit ollut kuollut ja nyt vasta herännyt henkiin." Jani virnuili.

"Ehkä mä olenkin. Mutta tulehan rakas syömään." Rikoin tilanteen ja vedin Janit kädestä keittiöön.

"Haa pitsaa. Ja vieläpä mun lempparia." Janin hymy oli vakinainen.

"Vain parasta sinulle. Nyt syödään ja sitten mennään." iskin silmääni. Pitsaa syödessä tunnelma oli vaivaantunut.

"Joko sä tiedät minne lähdet?" Jani kysyi.

"Joo. Mä meen Parkanoon."

"Mitä sä siellä?" Jani ihmetteli.

"Mun eräs netti tuttavuus, Jarkko, asuu siellä. Sillä on omakotitalo ja se asuu siinä veljensä kanssa." valotin asiaa.

"Nettituttavuus! Oletko sä hullu? Sehän voi olla mikä tahansa seko pultsi ukkeli? Minkä ikäinen se edes on?" Jani korotti ääntään.

"Olen minä sen jo tuntenut lähes vuoden. Puhunut paljon puhelimitse ja ollaan me kerran tavanneetkin. Se on 20." Totesin kylmän rauhallisesti. Minusta jutussa ei ollut hämminkiä.

"Mihin sinäkin menet aina pääsi pistämään? Kai nä linja-autolla matkustat? Ja millon sulla on muutes lähtö?" Jani alkoi jo sulattaa asiaa.

"Kolmen vartin päästä joten pistähän nyt se pitsas poskeen."

Linja-auto asemalla oli kohtalaisen vähän väkeä.

"Toi taitaakin olla mulle."

Osoitin juuri asemaan pihaan kääntyvää autoa.

"Niin kai. Mulla tulee sua kauheen ikävä. Soitat kyllä joka päivä!" Jani halasi minua.

"Totta kai." eleet puhuivat kaiken puolestaan.

"Mun täytyy nyt mennä." rikoin sen minkä olisin halunut kestävän ikuisuuden.

"Niin kai. Ai niin olin unohtaa." Jani kaivoi takkinsa taskua.

"Tässä, aina kun sulla on ikävä kuuntele tätä se helpottaa." Jani ojensi hänen bändinsä cd:n minulle.

"Kiitos sä et tiedä kuinka paljon tämä merkitsee minulle. Ja kuinka paljon sinä minulle merkitset." Muuta emme saaneetkaan sanottua. Me molemmat itkimme, kunnes meidän tuli päästää irti toisistamme. Minun täytyi nousta linja-autoon. Asetuin Istumaan tyhjälle paikalle, noin puoleen väliin linja-autoa. Jani oli tullut paikkani alapuolelle vilkuttamaan. Lähetin hänelle lentosuukon.

"Mihinkäs te olettekaan matkalla?" kuski kysyi.

"Parkanoon." Kuski ilmoitti summan ja maksoin lipun. Vilkaisin vielä Janin suuntaan, viimeisen kerran. Auto nytkähti liikkeelle. "Vapaus täältä minä tulen!" mieleni huusi, vaikka haikailinkin vielä Janin perään.

Puuduttavan istumisen jälkeen tien varsilla alkoi näkyä Parkanon kylttejä. Ehkä oli parasta soittaa Jarkolle.

"Hellou. Mie olen jo melkein perillä, oletkos minua vastassa?" utelin Jarkolta.

"Joo täällähän mä asemalla sinua oottelen." Jarkko katkaisi puhelun. Hymähdin itsekseni tekosta. Yllätyksekseni huomasin meidän kääntyvän linja-auto asemalle. Puin vaatteet ja tarkastin tavaroitteni olevan vielä tallessa. Auto pysähtyi ja nousin ulos autosta. Ei ollut vaikea huomata missä minua odoteltiin. Jarkko oli väsännyt pahvista noin metri kertaa kaksi kokoisen pahvin jossa luki "KATA TULE TÄNE TÄÄLÄ MINÄ OLEN!" Suupieleni kääntyivät väkisinkin hymyyn.

"Terve!" Jarkko tervehti ja pakollistahan se halaaminenkin oli.

"Annas kun minä katson sinua." Jarkko astui askeleen taaksepäin ja silmät kierossa katseli minua. Eihän sitä voinut kuin nauraa. Jarkko pyöritti sormeaan tarkoittaen, että minun tuli pyörähtää ympäri. Toteutin pyynnön ja nauraen pyörähdin ympäri.

"Voi että oletpa sinä kaunistunut viime tapaamisestamme." Jarkko huokaisi.

"Ja sinusta näyttää tulleen kunnon koomikko." Tokaisin vastaukseksi.

"Minähän vain yritän tehdä neidin olon kotoisammaksi. Mutta lässytykset sikseen lähdetäänpä autolle ja kotiin." Jarkko tarttui toisella kädellä laukkuuni ja toisella pahviin ja lähti kävelemään kohti autoa.

Jarkko parkkeerasi auton ihan näppärän kokoisen punaisen talon pihaan.

"Tässä tää nyt olis. Neidin linna." Jarkon vitsailut eivät loppuneet vieläkään. Astelimme sisälle taloon.

"Tämä olis nyt niin kuin sun huone." Jarkko avasi erään huoneen oven.

"Asetu taloksi niin minä pistän kahvit kiehumaan." Jarkko sulki oven perässäni. Eihän huone mikään unelma ollut, mutta elettävän näköinen. Tarkistin heti kaikki kaapit ja lokerot. Purin tavarani ja päätin lähteä katsomaan mitä Jarkko oli saanut aikaiseksi. Keittiö oli helppo löytää ja siellähän se poika istui pöydän ääressä lehteä lukien. Istuin Jarkkoa vastapäätä olevaan tuoliin. Katsoin näkymää ulos ja henkäisin oikein syvään. "Missäs Taneli on?" kysyin tarkoittaen Jarkon veljeä.

"Se on töissä. Ja minäkin menen vielä käymään yhen kaverin pippaloissa. Et sä haluais matkaan?" Jarkko nosti katseen lehdestä.

"Ei kiitos. Mielummin vain oleilisin tän illan jos sopii?" vastasin.

"Sopii tietenkin. Saattekin sit piettää "tyttöjen illan" Tanelin kanssa." Jarkko röhähti.

Jarkko lähti iltansa viettoon ja Tanelin oli tarkoitus tulla töistä vasta tunnin päästä. Päätin lähteä saunaan rentoutumaan.

Loikoilin pitkälläni kovalla lauteella. Pääty oli kuuma, mutta silti minun täytyi nojata siihen. Sisu ei antanut periksi. Mahtoi olla äidiltä perittyä. Kun mieli siirtyi äitiin, muistui mieleeni kerta, kun pienenä olimme äidin kanssa saunassa ja kysyin yhtäkkiä äidiltä " Onko taivaassa saunoja?" Lapsena kaikki tuntui olevan paremmin. Tartuin kauhan varteen ja heitin lisää vettä kiukaalle. Suljin silmäni ja rentouduin. Nautin kuumasta aallosta, jokaisesta vesihiukkasesta joka höyrynä nousi ilmaan. Saunan ovi avautui, raotin silmiäni.

"Sori, mä luulin ettei täällä ois ollut ketään."Taneli tokaisi nolona ja oli jo sulkemassa ovea

"Ei se mitään, käy peremmälle vaan" Hämmästynyt ilme kasvoillaan Taneli kuitenkin nousi haparoivin askelin viereeni istumaan.

"Harvoin sitä näin kauniissa seurassa saa saunoa." Taneli oli selvästi vaivautunut. Hymähdin ja pieni puna nousi kasvoilleni.

"Mie olen muuten Kata. Jarkko on varmaan kertonutkin minusta." Esittäydyin käteni ojentaen.

"Hei. Ja mie oon Taneli, Jarkon veli. On toki Jarkko sinusta kertonut. Mä vaan luulin että olit mennyt Jarkon kanssa sinne pippaloihin." Taneli vastasi käteni ojennukseen.

Saunassa aika kului rupatellessa niitä näitä. Taneli oli hieno ihminen. Ainakin sain sellaisen kuvan. Saunan jälkeen nautimmekin siideriä. Ilta oli jo vaihtunut yön puolelle.

Vetäydyin huoneeseeni ja Taneli omaansa. Minun täytyi soittaa Janille.

"Vihdoin sä soitit. Mä meinasin jo huolestua." Janin ääni sai ikävän pintaan.

"Miten sun matka meni? Mimmosta siellä on?" Jani lateli kysymyksiä kysymyksien perään

"Mullakin on ikävä sua. Matka meni ihan mukavasti. Täälläkö? Noo on kai täällä ihan mukavaa. Jarkko meni jonnekin kaverinsa pippaloihin ja Tanelin kanssa tuossa tultiin just saunasta."

"SAUNASTA? Tanelin kanssa? Kuka ihme tämä Taneli on ja mitä sä sen kanssa teit saunassa?" Kerroin Janille tarinan juurta jaksaen. Hän taisi tulla hieman mustasukaiseksi, me nimittäin Janin kanssa vietimme monesti sauna iltoja. Kun asiat oli vatvottu, olin jo niin uupunut, että minun täytyi lopettaa puhelu ja ruveta nukkumaan.

Muutama viikko oli kulunut siitä kun savuin Parkanoon. Olin jo ehtinyt tutustua moniin poikien kavereihin. Erityisesti Jarkon kaverin Matin naisystävään, Ritaan. Ritan kanssa olin viettänyt kaupunki reissuja Tampereella. Rita opiskelee asusteiden suunnittelijaksi ja siksi hänellä onki aivan mahtava maku vaatteiden suhteen.

Tänä iltana meidän on tarkoitus poikien kanssa vähän viettää iltaa.

"No niin nyt se alkaa!" Jarkon ääni kantautui olohuoneesta. Meidän oli tarkoitus katsoa Suomi Ruotsi jääkiekko ottelu uusintana viime talvelta. Astelin olohuoneeseen jossa veljekset jo istuivatkin sohvalla kaljapullot käsissä. Istuin poikien väliin pöydälle oli tuotu siideri pullo minua varten ja nappasin sen tietenkin käteeni. Ottelu mielenkiintoinen. Olin aina ollut pitänyt lätkästä. Silloin kun äiti oli vielä hengissä eikä isä juopotellut me käytiin viikonloppuisin katsomassa lätkämatseja yhdessä. Ne olivat niitä menneitä hyviä aikoja.

Matsi loppui Suomen häviöön. Kaukosäädin lensi hienossa kaaressa.

"Voi saatana tuomarit. Swedut kuitenkin lahjonut ne. Helvetti tommosia pitäs päästää kaukaloon ollenkaan." Jarkon suuta se totuus taas kuuluikin. Jarkko näytti aina suuttumuksensa. Päätin siirtyä jo makuuhuoneen puolelle. Pojat jäivät vielä vatvomaan pelin tapahtumia keittiön pöydän ääreen. Sängyssä peiton alla isä muistui mun mieleen. " Mitenköhän se pärjäilee. Pitäisiköhän sille soittaa?" Kysymykset pyörivät hetken päässäni. " Vitut se äijä minua kiinnosta." Pakkohan se oli myöntää, että oikeasti rakastin faijaa, mutta kun se ääliö huuhtoi rakastettavuutensa alkoholilla maanuumeniin. Faija mielessä minä sitten nukahdinkin. Näin unta: Istuin kotona olohuoneen sohvalla ja tuijotin televisiota, vaikka se oli suljettu. Yhtäkkiä isä ilmestyi siihen minun viereen. Tunsin isän katseen tuijottavan minua. Katse häiritsi minua, mutta silti vain tuijotin televisiota. Isä nosti kätensä pääni päälle ja alkoi silitellä hiuksiani.

"Voi sinua kaunokaista" sanojen mukana kaljan haju tunkeutui sieraimiini. Painoin silmäni tiukasti kiinni ja jähmetyin paikoilleni. Isän käsi alkaa hiljaa liukumaan kaulaani pitkin alaspäin ja alemmas ja alemmas. Säpsähdän hereilleni. Säikähdän huomatessani Jarkon käden rinnallani. Samassa Taneli ryntää huoneeseeni ja suoraan Jarkon kimppuun.

"Voi saatanan jätkä, mitä vittua nä kuvittelit tekeväs?" Taneli huutaa samalla lyödessään Jarkkoa. Sieppaan peiton ympärilleni ja syöksyn vessaan lukiten oven perässäni. Kuulen tavaroiden paiskomista, vaikken haluaisikaan. Istun ammeeseen, laitan hanasta valumaan mahdollisimman kylmää vettä ja istun vesi suihkun alle. Heitän peiton pois ja suljen korvani käsillä. Huuleni alkavat täristä kylmästä ja mieli hämärtyä. Mieleeni tunkeutuu ilta, jolloin makasin hangessa.

"Missä helvetissä se enkeli on!" huusin, ainakin mieleni huusi. Samassa kuulin pauketta. Olin aivan tunnoton, en tuntenut enää mitään. Saatoin vain erottaa äänistä jotain puheen tapaista. Tuntui kamalalta, veri alkoi taas virrata. Jotenkin ihmeen lailla joku taas käänsi minut off asennosta on asentoon. Minun oli pakko huutaa. En tiedä mitä huusin, tiesin vain, että huusin. Avasin silmäni ja näin verisen Tanelin ihan lähelläni. Tuntokin alkoi palata pikkuhiljaa ja tajusin olevani Tanelin syleilyssä.

"Ei tässä ole enää mitään hätää" hän hyssytteli. Taneli nosti minut syliinsä ja kantoi sänkyynsä. Olo tuntui turvalliselta, mutta silti niin pettyneeltä.

"Kulta pieni tässä ei ole mitään hätää." Taneli hyssytteli. Me istuimme pitkän aikaa sylikkäin hiljaa. Kyyneleetkin alkoivat kuivua. Taneli pyyhkäisi viimiset kyyneleet poskiltani ja hymyili.

"Onko Jarkko kunnossa?" kysyin tärisevin äänin.

"Älä sä siitä jätkästä huolehi." Taneli rauhoitteli.

"Mä, mä olen pahoillani et aiheutin tän." sain sanat sanotuksi.

"Sinä? Ei se sun vika ole jos Jarkko käy sun kimppuun." Taneli katsoi minua omituisesti.

"Niin mutta jos mua ei ois ollu." Yritin selittää.

"Älä nyt mieti mitään sellasta. Jarkon vikaa tässä on kaikki. Sille oli ihan hyvä vaan ansaita saaha turpiin." Taneli keskeytti minut.

"Kiitos." Katsoin Tanelia suoraan silmiin. Meidän katseemme kohtasivat. Suutelin Tanelia kevyesti huulille. Katseemme vaihtuivat nopeasti ja me molemmat tiesimme miten tämä ilta tulisi päättymään.

Aamulla aurinko tunki säteensä verhojen välistä. Taneli nukkui vierelläni mahallaan. Yritin nousta sängystä Tanelia herättämättä.

"Mihinkäs sinä olet menossa?" Taneli vetäisi minut ranteesta viereensä ja painoi huulensa huulilleni.

"Mä olen pahoillani, mutta mun täytyy lähteä."

"Lähteä? Miksi? " Tanelin ilme oli äimistynyt.

"Mä en vain voi jäädä tänne. En vain voi vaikka kuinka haluaisin. Mä olen pahoillani." Painoin pääni Tanelin käsiin.

"Miten niin et voi jäädä. Jarkon takiako?" Tanelin silmissä näkyi jo kaipuu.

"Niin ja sinun ja minun takia." Sanoin melkein kuiskaten.

"Mutta.." Taneli aloitti.

"Älä tee tätä enää vaikeammaksi, pyydän." kyynel vierähti poskelleni.

Henkäisin syvään ja nousin ylös. Ovelta vilkaisin vielä Tanelin perään.

Oma huoneeni oli tappelun jäljiltä suoraan sanottuna kappaleina. Puin vaatteet ylleni ja aloin taas pakkaamaan tavaroitani.

"Mihin sä aiot mennä? " Taneli ilmestyi huoneeni oven suuhun.

"Mä en tiedä luultavasti palaan kotiin. Ja lähden sieltä niin pian kuin mahdollista." niin kotiin, faijan luo.

"Mä lähen sun mukaan." Taneli sanoi päättäväisesti.

"Mukaan? Jättäisit kaiken tänne? Ei minun takiani." Käännyin Taneliin päin.

"Mun täytyy, sanoit mitä tahansa mä tulen sun mukaas." Tanelin suupielet olivat vienoisessa virneessä. Syöksyin Tanelin syliin. Kukaan ei ole koskaan tehnyt tällaisia päätöksiä minun vuokseni.

Tämä on nyt tällainen tarina, joka ei perustu tosi tapahtumiin. Ja anteeksipyynnöt tyhmyydestäni. Lätkämatsi kesällä?! Sen korjasin uusinnalla mutta juu. Hieman outoa.

Veeti Aslak