Suojelusenkelini

   Unessa piirsin siivet selkääsi,
   katsoin silmiisi suojaaviin,
   tunsin sielusi lämmön.
   Olit ollut siinä vierelläni,
   antanut olkapään jota vasten itkeä,
   olit pyyhkinyt kyyneleeni
   ja hymyilit.
   Kuiskasit hiljaa korvaani,
   että jalkani kantavat vielä.

Sinä päivänä kun täytit kuusitoista,

puolet elämästäsi
olit kulkenut valossa,
pieni kätesi isäsi kädessä,
huulet hymyyn kaartuneina,
silmät täynnä rakkautta.

Hänen otteensa irrottuaan kädestäsi,
jäätyäsi yksin tänne,
puolet elämästäsi,
olit kulkenut varjoissa,
eksyneenä maailmaan,
kutsunut kuolemaa luoksesi.

Sinä päivänä kirjoitin sinulle runon.
Kerroin, ettei Hän ole poissa luotasi,
vaikket enää pystykään tuntemaan kätensä lämpöä.

   Sinä päivänä sain sinusta suojelusenkelin.

Kerroin sinulle tuskastani,
näytin ne arvet sielustani,
mitkä olin piilottanut kaikilta muilta.
Sinä kuuntelit ja lohdutit.
Sinä ymmärsit,
vaikken ollut uskonut
kenenkään pystyvän siihen.

   Jaksoit aina lentää luokseni revityin siivin,
   kuultuasi huutoni,
   sidoit haavani sanoin,
   nostit pystyyn kun kaaduin taas.

Minä itkin sinun tuskaasi,
kun tiesin veresi punertaneen maan,
surusi pimentäneen taivaan,
sinun huutaneen kuolemaa luoksesi.

   Anna minun sitoa haavat siivissäsi,
   parantaa palaneet sulat,
   sillä mitä minä teen,
   jos suojelusenkelini siivet eivät enää kanna?

Päivä kerrallaan,
toisiamme tukien,
toivotamme aamut vastaan,
ja hyvästelemme yöt,
joiden emme toivo enää palaavan.

   Unessa piirsin siivet selkääsi. Suojelusenkelini.

Tämä runo piti kirjoittaa jo aiemmin, mutten löytänyt oikeita sanoja. Lähti sitten yksi ilta lauseesta "unessa piirsin siivet selkääsi". Sisennetty teksti alunperin kursivoitua.

BlackCat666