Viimekesäiset neilikat

Aurinko uskalsi tänään
ensimmäistä kertaa katsoa
minua silmiin.

Minä näin nyt, 
ettei sitä ole veistetty 
onnesta tai rakkaudesta, 
se on muovautunut toiveista, 
jotka yksi kerrallaan
vajosivat epäuskoon
ja polttivat itsensä hengiltä.

Kuukin paljasti minulle salaisuutensa.
Ei sitä taottu hopeasormuksista,
vaan verta vuodattaneiden miekkojen teristä.

Maa kertoi minulle, 
että viimekesänä poimimani neilikat 
kuihtuivat maljakkoon
ja vanhan tammen juureen 
on haudattu ihmislapsi.

Joet paljastivat
mukanaan huuhtomiensa
sielujen menetykset
ja meret pohjassaan 
lepäävien laivojen tarinat.

Ymmärsin viimein,
että kyyneleet olivat
kuolemaa tekevän onnellisuuden verta
ja tuska vain tekosyy 
rakkauteen kuolemaa kohtaan.

Maailma on vain kullattua kärsimystä
ja kultakin osoitti minulle olevansa
vain kylmää ja heikkoa metallia.

Maailman petollisessa kaaresta 
löysin silti yhden 
aidosti puhtaan ja kauniin asian;
usko parempaan huomiseen.

BlackCat666