Ahdistunut

Ruutuja rasteissa
ja niitä päin peili,
josta huutaa otus
kaltereitten takana
vainoharhaisuudessaan.
Kuinka kestän katsoa sitä,
kun olen sen kanssa aina?
Kituutettua itseäni
olemalla tässä vankilassa
en saa parannusta
enkä rakkautta.

Suljin syrjään ja pois
ne kirjeet, joita joskus
kirjoitin..
Ne olivat jollekin,
jota en muista.
Johon uskoin,
ja joka oli kaukainen.
Mutta ehkei häntä ole.
Kaipaanko minä silti
tuntematonta
tämän sellin pimennoista?

MInulle asetetaan ranneke.
sen piikit ovat vasten
ihoa.
Porautuvat siihen.
Näen veren
ja kuinka kirjoitan paperille
"Elämäni"
ja puristan rannetta kovempaa
jotta vuodan
ja vuodan
jotta he olisivat tyytyväisiä
enkä kärsisi vain itseni puolesta.

pofjpavåa