Runo 739md


Taas täällä
juurieni luona
teen samaa ainaista riittiä.
Kirjoitan puuhun
"Olen vangittu."

Tuhkasta nousee verso.
Ei feenixtä,
ei mitään suurta.

Pohjalla on monta unhoitettua.
Siksi he elävät yksin.
Pinnalle
on liian pitkä matka.

Jos nuolen haavani puhtaaksi,
saatanko enää
maistaa sitä verta?
Punaisena on elämä,
veri, rakkaus, viha,
kaikki yhdessä
ja kaikki minussa.

Puran iloni sinuun,
joka minut tänne saatoit
yli kaikkien ongelmien.

Antakaa minulle aikaa,
jotta voin toteuttaa suurta huokaisua,
kun tuulet yhtyvät siihen
tämän ainoan kerran.
Ja ne pyyhkivät
viimein
minut matkaltani
tuonne sumun toiselle puolelle.
Tuonne
loppuun.

pofjpavåa