Jalkarikon kulkurin matkassa

Surun taakka harteillani
kuljen yön pimeydessä kuin
en koskaan valoa olisi nähnytkään
tai jos sen joskus olen kohdannut
se on minut sokeaksi kirkkaudellaan paistanut
ja ihoni polttanut, muistoksi siitä
että elämän tiellä heikoinkin joskus sortuu

daimion