Pysähtyi luokseni, niinkuin sinä

Se tuli luokseni, ehkä jäädäkseen.
Pysähtyipä kerran ikkunalleni kaunis olento, katsoi minuun ja hymyili.

Tuli viereeni nukkumaan, hyväili kasvojani, silitteli hiuksiani.
Kuunteli minua kun oli vaikeaa, auttoi, ja ennenkaikkea; Rakasti.

Eräänä päivänä kuitenkin, kun tulin kotiin,
tuo olento ei enää istunutkaan ikkunallani. Katsoin sängystä, ei.

Katsoin sohvalta, ei.

Katsoin joka paikan, missä olimme yhdessä olleet, ei.

Hän oli kadonnut, kadonnut olemattomiin.

Miksi hän ei tullutkaan enää takaisin,
viereeni nukkumaan ja itkemään kanssani, juuri nyt,
kun minulla oli vaikeaa?
Miksi hän ei tullut enää rakastamaan minua?

Tulisitpa takaisin rakastamaan minua,
sillä sinä hyväksyit minut sellaisena kuni olin.

Ehkä se tuntuu oikealta, mutta se on väärin

Mishuko