Leijonamieleni, rakkaani

Kauan sitten eli pimeässä metsässä prinsessa Jää. Hän oli yksinäinen, mutta siihen oli selitys.

Ilkeä velho, jonka kanssa prinsessa Jää oli kihloissa, petti ja jätti hänet. Sen jälkeen prinsessa Jää päätti, ettei luottaisi enää yhteenkään ihmiseen ja muutti kauas metsän laitaan asumaan.

Kerran metsään eksyi poika, Leijonamieli. Leijonamieli oli tunnettu rohkeudestaan ja siitä, ettei koskaan vahingoittanut ketään. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Leijonamieli oli eksynyt. Hän etsi tietä, muttei löytänyt. Leijonamieli näki prinsessa Jään talon. Leijonamieli käveli prinsessa Jään talolle ja koputti oveen. Ovi avautui varovaisesti ja säikähtäneet silmät katsoivat oven raosta.

- Niin? prinsessa Jää kysyi

- Voisitko auttaa minua? Olen eksynyt, enkä löydä tietä.

- Juu, tule sisään, prinsessa Jää sanoi ja siirtyi oven edestä. Prinsessa Jää ei ollut koskaan nähnyt poikaa.

- Niin, miten minä pääsisin tielle? Leijonamieli kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

- Tästä kävelet kuuta kohti kolmekymmentä jalan mittaa ja sitten käännyt oikealle.

- Selvä, kiitos, Leijonamieli vastasi ja oli lähteäkseen, mutta prinsessa Jää ei halunnut laitta matkalaista kulkemaan pimeässä metsässä.

- Mutta.. Saat sinä tännekin jäädä. Jos haluat.

- Saisinko? Tai siis, eihän siitä ole vaivaa? Leijonamieli sanoi kiitollisena ja katsoi ensimmäisen kerran prinsessa Jään kasvoja. Kauniita kasvoja kehystivät pitkät mustat hiukset, jotka hohtivat sinisenä heikossa valossa. tytön kasvot olivat kuin valkoisesta posliinista ja kirkkaan vihreät silmät kertoivat jotain, mitä tyttö selvästikin yritti peitellä. Prinsessa Jää petasi Leijonamielelle pedin huoneeseensa ja meni itse nukkumaan takan eteen.

Yöllä kun prinsessa Jää oli sikeässä unessa, Leijonamieli hiipi hänen viereensä. Hän katsoi nukkuvaa prinsessaa. Prinsessa oli kuin sadun enkeli. Kääntyessään prinsessa Jään hiha nousi. Hihan alta paljastui ohut valkea ranne, joka oli täynnä verisiä arpia. Leijonamieli järkyttyi. Mikä oli saanut prinsessan purkamaan pahan olonsa viiltelyyn? Leijonamieli painautui tytön viereen ja nukkui siinä yönsä.

Aamulla, kun Leijonamieli heräsi, ei prinsessa Jäätä näkynyt missään. Leijonamieli säikähti. Jos prinsessa säikähti ja lähti pois? Leijonamieli katsoi ulos ikkunasta ja näki, kuinka prinsessa oli kaivon luona hakemassa vettä. Kirpeä pakkasaamu oli nostanut hennon punan tytön poskille. Prinsessa oli entistäkin kauniimpi. Hän tuli sisälle ja hymyili hennosti Leijonamielelle.

- Huomenta. Kelpaisiko aamupala?

- Kyllä kiitos, Leijonamieli vastasi ja hymyili prinsessalle. Aamupalan jälkeen, Leijonamieli nousi lähteäkseen, mutta kun hän katsoi ikkunasta ajatus kuoli. Lunta tuprutti taivaan täydeltä. Prinsessa Jää katsoi Leijonamieltä.

- Sinun on kai jäätävä luokseni.

- En minä kehtaa, jos siitä on vaivaa.

- Ei, ei siitä ole vaivaa, prinsessa Jää sanoi ja hymyili vienosti Leijonamielelle. Illalla Leijonamieli rohkaisi itsensä ja kysyi:

- Miksi sinä olet viiltänyt ranteesi auki?

- Mitä? Enkä ole… Eikä se ole sinun ongelmasi, prinsessa Jää vastasi pelästyneenä ja nousi.

- Se on minun asiani mitä minä itselleni teen, eikä sinun tarvitse siihen puuttua. Prinsessa Jää avasi oven ja lähti lumisateeseen. Hän juoksi kauas pois, ilman mitään suuntaa. Leijonamieli odotti prinsessa Jäätä, mutta häntä ei näkynyt eikä kuulunut. Leijonamieli oli jo huolissaan, missä prinsessa oli. Lumisade lakkasi ja Leijonamieli päätti lähteä prinsessan perään. Hän käveli yli peltojen ja metsien, muttei löytänyt prinsessa Jäätä. Leijonamieli oli epätoivoinen, kunnes huomasi rannan. Hän käveli kohti rantaa. Meri oli jo jäätynyt ja kuu noussut selkeälle taivaalle. Prinsessa Jää makasi hangessa käpertyneenä, kasvot kalpeampana kuin koskaan, kapeat nilkat verisenä, kyyneleet jäätyneenä poskille. Leijonamieli nosti prinsessan käsivarsilleen ja vei hänet kotiin.

Aamulla kun prinsessa heräsi, hän tunsi jotain sydämessään. Se ei ollut enää jäässä. Prinsessa Nosti käden rinnalleen ja tunnusteli. Hänen ihonsa oli lämmin. Hän oli rakastunut.

Leijonamieli istui keittiössä.

- Huomenta… prinsessa Jää kuiskasi ja käveli Leijonamielen viereen.

- Huomenta, Leijonanmieli vastasi ja katsoi prinsessaa syvälle silmiin. Niistä oli kadonnut se ikävä, jonka hän ensimmäisenä päivänä niistä näki. Prinsessa Jää hymyili Leijonamielelle. Sillä hetkellä hän tiesi, että kaikki oli hyvin.

Aika kului ja prinsessa Jää ja Leijonamieli asuivat onnellisesti yhdessä. Ilkeä velho oli myös kuullut uudesta parista ja oli päättänyt, että hän erottaa parin, hinnalla millä hyvänsä.

Eräänä iltana, kun Leijonamieli lähti käymään merellä, prinsessa Jää tiesi, että jotain tapahtuisi. Leijonamieli käveli kohti rantaa. Hän aikoi kosia prinsessa Jäätä ja etsi sopivaa simpukkaa prinsessa Jään sormusta varten. Juuri kun sopiva simpukka oli löytynyt, hänen takaansa hyökkäsi kuusi velhon alamaista. He löivät Leijonamielen maahan ja hakkasivat hänet henkihieveriin. Leijonamieli makasi maassa, hän ei kyennyt liikkumaan ja tiesi, ettei näkisi enää koskaan prinsessaansa. Viimeisillä voimillaan hän nousi ylös, raahautui talolle ja meni sisään.

- Mitä sinulle on tapahtunut? prinsessa Jää kysyi järkyttyneenä.

- Ne… hyökkäsivät… takaapäin. Leijonamieli kuiskasi ja kaatui maahan. Prinsessa Jää raahasi Leijonamielen makuuhuoneeseen ja nosti hänet sänkyyn.

- Kun minä kuolen, lupaa ettet enää viillä itseäsi… lupaathan? Leijonamieli sanoi viimeisillä voimillaan.

- Lupaan, lupaan mitä tahansa, etkä sinä kuole, sinä selviät, sinun on pakko, prinsessä Jää sopersi kyyneliensä seasta.

- Rakkaani, prinsessa Jääni, minä rakastan sinua Leijonamieli sanoi ja nousi suutelemaan rakastaan viimeisen kerran.

- Minäkin rakastan sinua, Leijonamieli, rakkaani.

- Odotan sinua tähtien luona, missä ei ole kipua tai surua, missä voimme rakastaa ikuisesti toisiamme… Ja sillä hetkellä Leijonamieli lensi tähtien luo..

Samassa prinsessa Jää tunsi jotain. Hänen sydämeensä nousi routa, hänen silmiinsä palasi suru ja hänen arpensa aukesivat uudestaan.

Vielä tänäkin päivänä prinsessa Jää istuu ikkunanlaudalla ja katselee tähtiä, miettien millä tähdellä on hänen rakas Leijonamielensä. Leijonamielen kuoleman jälkeen hänen sydämeensä jäi ikuinen tuska, joka katoaa vasta, kun hän saa itsekin lentää tähtien luo, sinne missä hänen rakas Leijonanmielensä on.

Tämä satu on omistettu rakkaalleni, Aleksanterille, joka kuoli 19.12.2004 tappelussa saamiinsa vammoihin.

Sinua muistaen ja rakastaen…

Satu oikeasta rakkaudesta.

Death in May