menetetty

Aika on menettänyt merkityksensä,
Sanat tarkoituksensa.
Ajatukset eksyneet hiipivän hulluuden
synkkään metsään.
Tahto on menettänyt voimansa,
taantunut hiljaiseksi rukoukseksi,
jota kukaan ei kuule.
Elämän halu hiipunut, muuttunut
tyytymiseksi siihen, ettei mikään muutu,
ja että olen liian heikko kuolemaan.
Sydämestä tukahdutettu ilo pois,
että en enää toivoisi parempaa huomiselta.
Sielun hengitys katkaistu,
teoin , sanoin , väkivalloin.
Tyhjä kuori,
joka yrittää pinnistää
pimeässä silmiään,
nähdäkseen edes vilahduksen siitä,
Mitä joskus Olin.

Marjo Väänänen