Kaunis ylpeys

Olen nyt niin ylpeä,
samalla niin kaunis.
Mikä voisi siis minua satuttaa?

Rakkausko?
Mitä höpinää,
sen olen jo kokenut
ja siinä pettynyt,
mut en siitä kaatunut
enkä sitä katunut.

Katson ylpeästi eteenpäin,
mikä voisi enää minua surettaa?
Suruni on jo koettu,
ajan kaltereita vasten murrettu.

Olen yksin,
katson rohkeasti ajan syvään kaivoon,
löytyykö sieltä mitään,
mikä olisi minut tappanut,
kuolemaan mustaan syössyt?

Ei. Minä olen yhä tässä,
lännen kajoon katsomassa.
Siellä on uuden päivän toivoni,
sinne silmät kirkkaina käännän katseeni.

Kukaan ei minua enää satuta.
Yksin olen,
vapaus rinnassain,
valon puhtaus sydämessäin.
Se on ainoa, joka minua johdattaa
tietä oikeaa,
eikä sitä mikään pysäyttää saa.

Älkää luulko. 
Ei.

Ei edes ajan säälimätön pyörä.

Elsia