Ruumis

Juoksen eteenpäin,
tuskissani vääntelehtien.
Edessäni on ruumis,
pysähdyn.
Katson sitä tarkkaan
ja raivoni nieleksin.
Ympärilleni laskeutuu mustuus,
ruumiin vain näen. 
On sillä rinnassaan monta mustaa,
rumaa nuolta,
veitsi kypärän läpi isketty.
Veri, elämän lähde,
virtaa hänestä pois.
Sitten hänen silmänsä huomaan,
valo elämän niistä on kadonnut,
kirkkaus niistä paennut.
Siniset ne yhä ovat ja niistä näen
vainajan viimeisen ajatuksen;
toivoa älä vielä heitä,
taistele kansasi, 
rakkaittesi puolesta,
niin kauan kuin sinussa henki pihisee.
Kyyneleet virtaavat vesiputouksena kasvoilleni:
sinähän se siinä olet.

Menetyksen tuska.

Elsia