Itse paholainen.

 Polvistun eteesi,
jälleen kerran.
Anelen armoa,
vielä uudelleen.
Katsot syvälle silmiini,
löyt avokämmenellä poskelle
ja jätät minut jälleen yksin.

"Se on sun omaa tyhmyyttäs."

Aion yrittää,
uhmata sinua.
Näyttää että,
ettet voi satuttaa.
Puhun sinulle suoraan,
et pidä kuulemastasi,
ja tiedän ettei tämä kannata.

"Miksi sä halasit sitä poikaa?"

Kaipa se,
on niinkuin sanot.
Ehkä joskus,
arpeni umpeutuvat.
Ja annat anteeksi,
vaikka en ole edes pahoillani,
mutta vikahan on minun.

"Mä olen sun ainoasi!"

Kyllä minä tiedän,
en saisi muita nähdä.
Et pidä siitä,
pidät heitä uhkana.
Jälleen kämmenesi iskeytyy poskelleni,
sanot välittäväsi, rakastavasi,
mutta tiedätkö mitä se tarkoittaa?

Gisel