Suljetulla osastolla

22.8.2004
"Antakaa mun olla,
ette te mua tunne!
Päästäkää mut ulos,
mä vihaan teitä!
Mä en aio syödä,
en aio nukkua.
Tiedän että
te paskat tarkkailette mua.
Ei se mitään hyödytä,
mä en aio liikkua
tai tehdä yhtään mitään."

23.8.2004
"Päästäisitte mut ulos,
tää koppero tukahduttaa.
Yks ikkuna,
ei siitäkään nää kun kerrostalon,
ulkona leikkiviä lapsia
ja niitä vahtivia vanhempia.
Teidän moskaa mä en kyllä syö,
siinäkin te vaan tunkisitte lisää rauhottavii.
"Se tyttö on skitsofrenikko"
te sanotte,
mutta te ette tiedä mitään."

24.8.2004
"Heitin tuolin seinään,
mä haluan vaan pois.
Haluun perheeni luo,
haluan kotiin.
Päästäkää mut kotiin,
mä en jaksa valvoa,
en jos en syö jotain,
jotain niitten mössöä.
Oon liikkunut
nurkasta ikkunalle.
Seuraan vastapäisen talon elämää,
se on mun ainoa oikeuteni."

25.8.2004
"Ikkunasta nään taas,
ne samat lapset.
Ne on onnellisia,
ne saa olla vapaita.
Mua palelee
ja riipoo sydämestä.
Haluan vaan pois,
teen mitä tahansa.
Antakaa mun mennä,
tai mä lähden itse."

26.8.2004
"Äiti, isä, veli,
ystävät, rakas,
antakaa mulle anteeksi,
mä en keksinyt muutakaan keinoa,
että voisin päästä pois."
Kuulen hoitajan huudon kaukaa;
"Soittakaa ambulanssi,
sillä oli veitsi mukana!!"
Lääkäri puhuttelee vanhempiani;
"Herra ja rouva Ojala,
pahoitteluni.
Emme voineet tehdä enää mitään,
soitto hoitolasta tuli liian myöhään.
Tyttärenne viillot olivat liian syvät,
niin ranteissa kuin sisäisesti
Hänen sydämessään.
Olen pahoillani."

27.8.2004
"Äiti, älä itke,
en syytä sua mistään,
täällä ylhäällä on hyvä olla.
Isä, pidä perheestä huolta,
puhu veljelle vain hyvistä ajoista,
mutta älä silti hiljene musta.
Veli, kun kasvat,
sä ymmärrät.
Rakastan sua.
Rakkaani, yritä jaksaa,
mä olen sun luonas aina.
Suojelusenkelinäsi öitäsi vahdin.
Antakaa kaikki mulle anteeksi,
mulla on täällä taivaassa nyt parempi olla.
Rakastan teitä, hyvästi."

Gisel