Ahdistus

Hävittäjät liitävät taivaalla

kuin pommikoneet aikoinaan vuonna 1938

sieluni käy kaikenaikaan samanlaista taistelua

sitä surua vastaan, jota ei kukaan ole huomannut

jos joku huomaisi, ne arvet, ne kivut ja

ne jäljet, jotka jäivät tytön sieluun

siitä lasinsiruisesta menneisyydestä

ihminen on herkkä, kyllä aika parantaa haavat,

mutta mitä jos ne vanhat haavat,

ne arvet ja ne kivut palaavat aina vain takaisin voimakkaampina ja
voimakkaampina?

silloin ehjät ihmiset katsovat säälivästi tai lakaisevat asian maton
alle hiirenhiljaa

kaikki on huomenna paremmin,

ne jaksavat sanoa.. mutta eivät tiedä puoliakaan siitä mitä tytöllä on
sydämellään

se on sulkeutunut kuin muuri ja päivä päivältä se muuri käy yhä paksummaksi

pian kukaan ei näe sen läpi

pieni tyttö kävelee aaveen lailla ja lausuu rukouksia joita kukaan ei kuule

tuntuu kuin koko maailma sulkisi korvansa pienen tytön tuskaisilta sanoilta

tyttö sulkeutuu lisää hän ei jaksa enää mitään

tytön elämä käy yhä ankeammaksi kun ehjät ihmiset mulkoilevat vihaisesti päälle

eivätkä tunnu ymmärtävän että pieni sydän huutaa apua, kukaan ei kuule sitä

pikku hiljaa tytön olo käy tuskaisemmaksi ja tuskaisemmaksi

ja pian eräänä talvisena päivänä tyttö kuiskaa :

 

"Ehkä ette huomanneet sitä kipua ja tuskaa mutta toivon että tulette näkemään sen huomenna… "

Her