Hyvästi
Viimeinen ilta, viimeiset sanat. Mielessäni pyöri vain ajatus, miten sanoa hyvästi ihmiselle, josta välitän, josta tulen aina välittämään. Miten sanoa se ilman voimakasta tunteenpurkausta, ilman kyyneliä. Miksi se on niin vaikeaa? Miksi minun täytyy sanoa hyvästi ystävälleni? Pelkään, etten näe häntä enää, enää ikinä. Sanotut lupaukset seuraavista tapaamisista, kirjeistä ja sähköposteista tuntuivat epätodellisilta. Sisimmässäni tiedän etten näe häntä vuosiin. Jokunen kirje tai sähköposti tulee lähetettyä, mutta onko se sitten siinä? Toivoisin, että hän vielä palaisi takaisin Suomeen, mutta koti Etelä-Afrikassa odottaa. Hänen perhe, sukulaiset, ystävät ja kotimaa. Pinnalla uskon, että hän tulee vielä. Että hän palaa. Mutta, tiedän sen olevan vain harhaa, kaukana todellisuudesta. Tulen kaipaamaan häntä erittäin paljon. Hänen naurua, läsnäoloa ja vitsejä, joille nauroin niin monet kerrat. Ihmeellistä on se, etten tuntenut häntä täydellisesti. Tunsin hänet vain pinnalta, mutta se mikä on sisällä, jäi minulle mysteeriksi. En ehkä koskaan saa sitä tietää. Sitä millainen hän todella on.