Kyynelsilmäinen tyttö

Mustien raunioiden keskellä 
tummuneet reunat kehystävät kuvaa 
jo vuosia vanhaa, unohdettua. 
Seitsemän hymyilevää lasta, 
seitsemän suurta unelmaa. 

Ensimmäinen heistä oli pisin, 
pieni suuri lapsi, joka ylsi kattoon 
ja jätti pienet sormenjälkensä ylös katonrajaan. 
Hän halusi muuttaa kaiken kauniiksi 
vain kosketuksellaan. 
Hänen unelmansa kuolivat suuren velkataakan alle. 

Toinen heistä oli taiteilija, 
hän tulkitsi asiat siveltimenvedoin. 
Hän halusi vangita kauneuden kankaalle, 
esitellä sen sitten muillekin. 
Hänen unelmansa kuolivat kun näkyväisyys sumeni. 

Kolmas, porukan villein olento. 
Aina menossa, siellä täällä, 
ei hetkeäkään paikallaan. 
Hän halusi kulkea paikasta toiseen, 
levittää iloa ympärilleen mennessään. 
Hänen unelmansa kuolivat sänkyyn kahlittuina. 

Neljäs joukosta hyräili hiljaa, 
toisti samaa laulua itsekseen. 
Hän halusi kaikkien muidenkin kuulevan, 
kuinka kaunis tuo laulu oli, 
kuinka koskettava sen tarina. 
Hänen unelmansa kuolivat, kun pelko tappoi ne. 

Viides oli omaperäinen, lievästi hullukin. 
Hän teki omat polkunsa, 
katsahtamatta edes muihin. 
Hän halusi tehdä omaperäisyydestä kaunista, 
kauniista omaperäistä. 
Hänen unelmansa kuolivat, 
sulautuivat massaan ja tukehtuivat. 

Kuudes oli kaikkitietävä, 
näsäviisas ja pikkuvanha. 
Hän halusi oppia uutta, 
oppia kaiken kauneudesta 
ja jakaa tietonsa muille. 
Hänen unelmansa kuoli pikkuhiljaa…  yksin. 

Seitsemäs oli harkitsija 
hän mietti kerran, hän mietti uudestaan. 
Hän halusi kaikkien pohtivan, 
miksi kaunista tuhotaan. 
Hänen unelmansa kuoli harkitsemattomaan tekoon, 
hänen unelmansa kuoli lieden ääreen. 

Kun kuva oli vielä valkoinen ja kiiltävä 
kaikki seitsemän pientä lasta, 
kääntyivät ympäri ja hymyilivät sille yhdelle, 
sille joka jäi jäljelle. 
Kyynelsilmäiselle lapselle, jota ei enää kuvassa näy. 
Kyynelsilmäiselle lapselle, jonka mustat reunat polttivat pois. 
Ja he nauroivat kujertaen, 
vain koska hän ei tiennyt unelmaansa, 
vain koska hän vielä etsi sitä. 

Kuva tummui ja kiilto hävisi, 
nauru lakkasi, vaihtui epätoivoksi. 
Kyynelsilmäinen lapsi 
etsii yhä unelmaansa 
isoksi kasvaneena 
ja kulkee eteenpäin. 
Seitsemän muuta 
aikuisiksi kasvaneina 
pysyvät paikoillaan. 

Minä päästän irti kuvasta, 
se leijailee takaisin mustan noen keskelle. 
En halua katsoa sitä enää. 
Se on pahempaa kuin mitä kaksi silmää kestävät.

YOY amyas