Elämän vaellus

Elämäni valo,
on pois mäännyt,
kauaksi kadonnut,
tuonne aavan meren laineille,
syville ja tummille.

Mieleeni palaavat aina vain ne hetket,
ajasta, jo kauan sitten varjoihin unohtuneesta.
Pyyhin kyyneliä silmistäin,
kantaen samalla toveriani,
-matkalle uupunutta rakkautta.

Läpi synkkien salojen,
meidän täytyy jatkaa,
pyyhkien otsaltamme 
-hikeä kuin likaa.

Tummat pilvet kokoontuvat taivaalle,
sade alkaa, 
mutta
tuuli lian puhdistaa.

Saavumme viimeinkin joen rantaan,
tahtomattamme meidän täytyy
kallein itseltämme pois antaa.
Elämämme lyhyet,
muistot liian tuskaiset,
ja onnen hetket 
rauhalliset.>



Jenni