Joen haltiatar

Yksinäinen matkamies
vain lauloi laulujansa.
Myrskytuulen katveen alla
hän hänet kohtasi,
suruhuntuun pukeutuneen naisen
sielun muinaisen kuolevaisen.

Hän näki naisen katseesta
vain kiven kovan safiirin
ja sydämen täynnä
tukahdutettuja tunteita;
vihaa, kipua ja katkeruutta.

Hän oli yön kuningatar
susien johtaja,
korpimetsien yksinäinen
ulvoja,
kuunsurija.

Lähti mies
haltiattaren matkahan
ihaillen
ja laulellen
syvästi häneen rakastuen.

Unihopean lailla
hänen hiuksensa välkehtivät
Ja kuin uuden elämän lailla
hänen jälkensä 
kevät hangelta hävisivät.

Miehen hän lehtoon eksytti
lähtien jatkamaan matkaansa
kohti maita seuraavia
jotka ovat kuolevaisten
ulottumattomissa.

Silti aina korpituulen alla
kun vaaran takaa kajahtaa
kutsu huuto suden kuolevan
täyttää aina surumieli kulkijan
se itkemään
sielun kuin sielunkin 
yksinäisyyteen jättää,
aavaa lapinmaata kohtaan

Jenni