Ymmärrys

Valo astuu hiljaa huoneeseen,
polttaen kaiken valheen tieltään.
Paluuta ei enää ole entiseen.

Tunteiden sotkut;
syvät säkeet kehoissain.
kiduttavat minua
väsymättä.

On niin hiljaista,
elämän lyhyitä hetkiä
jokaisessa hengenvedossa.
En usko enää jumalaan,
taikka huomiseen parempaan,
sillä minulle on
iän myötä tulee ymmärrys;
valon palvojat
ovat tekopyhyyden orjia.
itsensä kieltäjiä,
toisten alistajia.

Ihailen minä vielä
Maailman kauneutta
meren vaaleaa koskemattomuutta,
luonnon mennyttä monimuotoisuutta.
Ne ajat ovat olleet ja menneet
ne eivät tule takaisin.

Koko ikäni etsein vastauksia
lukemattomiin rukouksiin
hukuin.
jaloilleni en kenties enää nouse
mutta en siltikään periksi anna
enkä maailman murheita
olillani kanna.

Sydämeni helpotuksesta lopultakin huokaa,
nyt on jäljellä vain alaston totuus
ja arvet jo umpeutuneet
sekä sillat takaa palaneet.


Jenni