Elämä on raskain taakka

Ei tuo yksinäinen kyynel mitään muuta, ei se joka poskelleni vierähtää. Onko tässä maailmassa minulle toivoa, onko hyväksyntää?

Yksin minä joudun tuijottamaan tähtiä ja yksin katselemaan kaunista kuuta.

Eikö tässä maailmassa ole ketään joka katsoisi niitä kanssani, ketään joka laittaisi kätensä ympärilleni ja lämmittäisi minua?

Yksin joudun kantamaan murheeni, toiveeni, suruni, unelmani ja elämäni.

Elämä on raskas taakka, enkä tiedä kuinka kauan pystyn kantamaan sitä yksin.

Vielä joskus voimani loppuvatja elämäni murskaa minut alleen.

Kukaan ei ymmärrä mitä tunnen, kukaan ei elä samassa maailmassa, samalla planeetalla kuin minä.

Mutta jos puheet pitävät paikkansa ja tuolla jossain on minulle joku?

Miksei hän ole täällä?

Kaikki kynttiläillalliset, huvit ja murheet, joudun kokemaan yksin. Kukaan ei tunne sisintäni. Kukaan ei halua tietää?

Toivon vain että joku tuolla jossain tuntisi samoin ja auttaisi lievittämään tuskaa.

Ja että se joku auttaisi minua kannattelemaan sitä painavinta taakkaa, josta en voi päästää irti?

Elämääni?

Joanna Lone