Sileät kämmenet
vuorovesi on vaihtunut laskevaan
pohjimmiltani en tiedä kuinka syvällä olen
piilotan valehtijan kasvoni muuttolaatikkoon
olen hukuttanut itseni niiden keskuuteen
painaudun kerta kerran jälkeen
kauniin sylisi mereen
vaahtopäisten aaltojen rikkomattoman pinnan alle
hengittämään pelkojeni mustia aukkoja
omistin jokaisen epätoivoni sinulle
pitelin itseinhoa kylkiluitani vasten
aivan kuin pitelisin sinua
vaivuit katkeraan unohdukseen
lupaukset palamassa takkatulen liekeissä
elämänviiva hukassa kämmenen uurteista
verivalan jäljet vieläkin haavoilla
laskuhumala ennen kuin ehdin nukahtaa syliisi
Et sinäkään voi selvitä elämästä hengissä.
Edith Palmunen
|