Sileät kämmenet

vuorovesi on vaihtunut laskevaan
pohjimmiltani en tiedä kuinka syvällä olen
piilotan valehtijan kasvoni muuttolaatikkoon
olen hukuttanut itseni niiden keskuuteen

painaudun kerta kerran jälkeen
kauniin sylisi mereen
vaahtopäisten aaltojen rikkomattoman pinnan alle
hengittämään pelkojeni mustia aukkoja

omistin jokaisen epätoivoni sinulle
pitelin itseinhoa kylkiluitani vasten
aivan kuin pitelisin sinua
vaivuit katkeraan unohdukseen

lupaukset palamassa takkatulen liekeissä
elämänviiva hukassa kämmenen uurteista
verivalan jäljet vieläkin haavoilla
laskuhumala ennen kuin ehdin nukahtaa syliisi

Et sinäkään voi selvitä elämästä hengissä.

Edith Palmunen