Honka kallion laella

Parahtava puu tuulen piestessä pitkin runkoa,
taivutellen häntä, mutta ei voittaen.

Vanha honka jäykkänä kallion laella,
kurjuutta ja nälkää nähneenä.

Satoja vuosia paikallansa kohti myrskyjä seisseenä,
ylväänä yksinäisenä. 

Juurensa upottaneena kallion rakoihin, 
kynsillään kiinni pitäen.

Horjuta sitä myrskyt eikä ihmiskunnan myllerrykset.

Ajan hammas vain vähän sitä syö.

Koboltti