Kuihtunut terälehti

Kuihtuneen ruusun terälehden rapsahdus, 
tippuessaan mahonkiselle pöydälle. 

Ääni kaikuen paljaista kalpeista seinistä. 

Voimistuen sietämättömäksi voimalliseksi ääneksi, 
kuin elämä olisi irronnut todellisuudesta. 

Lentäen halki huoneen ääni rapsahduksen, 
kaikuna kuulen sen. 

Istuen äärellä pöydän, 
pää käsien huomaan hautautuneena. 

Kaikki ympärillä kaikonneena, 
vain henkinen minä ei mitään muuta. 

Katsahdan punerrusta terälehden ennen kuivumista. 

Nostan katsetta, 
samaisen värin näen taivaanrannan, 
aamuisissa pilvissä. 

Tulee mieleen elämä ja sen kaikki iloisen punaiset asiat 
huokaisten nousen. 

Sydämmessä rauha ja mieli keveänä. 

Jatkan matkaa päättymätöntä.

Jotenkin tuli seesteisen onnellinen olotila tätä runoa kirjoittaessa. Kuihtuneessa hippusen itseäni.. muuten aiheen käsittely huomioita, paikasta ja ajasta. Nauttikaa.

Koboltti