Kuvajainen pirstaleina

Kuvajainen pirstaleina
jalan alla narskahtaen,
murentuen pieniksi.

Peilin pirstaleista
kuvan nään.

Minuus tuhansina paloina,
silmiä monta tuijottamassa.

Kokoan paloja vapisevin käsin
hamuan palasia, korjaisin minäni.

Osat liittäisin itseeni,
ehjäksi tulisin eläisin.

Taistelen itsestäni.

Riivin paloja. 

Lihani irroitan jaan ystäville.

Kouristuneessa nyrkissäni,
verivana hiljalleen isonee,
koskena vuolaana kohisee.

Puristan siruja kovempaa
jospa ne liittyisivät paineessa yhteen.

Tunnit valuvat kuin hiekka tiimalasin,
verkalleen jyvä kerrallaan.

Pala kerrallaan eheydyn
kasaudun jälleen. 

Eläydyn elämään.

Huokaisen pitkään,
täytän kehoni.

Ilmalla jossa mukana suopursun tuoksu,
huumaavan suloisen. 

Palat siruina taskussa,
kävelen eteenpäin.

Petäjän takana odottaa
side haavan.

Kaiken tyrehdyttävä.

Rakkaus.

Koboltti