Vanha talo

Hirret valittaa painoa pärekaton.

Vanhan talon nurkan kimakka narahdus.

Kiirien tuulettomassa loppukesän lämmössä.

Kimmoten kivistä kaikuna,
poukkoillen jonnekkin.

Pihan reunalla, yhtä vanha vanhus kuin talokin.

Koukkuisella selällä astellen vekkaisesti,
lyhentyneellä askeleella.

Katsellen mennyttä elämäänsä.

Muistojen kirvotessa silmäkulmaan pieninä  pisaroina.

Huokaisu,  ehtoopuolella jo ollaan pitkän matkaa,
sanoo vanhus.

Rukkaskäden pieni heilautus,
terve vaan ja hyvästi viimeistä kertaa.

Jaksa ei vanhus taloaan asustaa.

Kääntyy hän, tippa silmäkulmasta isonee,
hihalla hän peittää tunteensa.

Hän on mies.

Koboltti