Puoliskolleni
I
Olen etsinyt sinua niin kauan.
Olet jo kauan ollut minun unissani, olen kuullut äänesi metsän kuiskauksissa, tuntenut kosketuksesi kaupan tungoksessa.
Mutta silti en ole sinua löytänyt. Vain yksi kosketus tai yksi sana ja olet jälleen poissa.
Olen maalannut sinut tauluun, yrittänyt vangita kosketuksesi ja läheisyytesi, kauniit sanasi.
Olen kirjoittanut sinusta runon, lumihiutaleista hiuksillasi ja auringonsäteistä silmäripsissäsi.
Kaiversin ikäväni sillan kaiteeseen, raaputin tyhjyyteni paljaisiin jalkoihini.
Sillä ikävä minulla on. Ja tyhjä minä olen.
Olen herännyt monen vieraan naisen ja miehen vierestä sinua etsiessäni. Sillä humalassa kaikki heistä näyttivät sinulta, kaikilla heistä oli sinun kosketuksesi ja sinun sanasi.
Mutta aamulla heissä ei ole ollut sinusta mitään jäljellä. Vain vieraat kasvot, vieras kosketus ja vieraat sanat.
Ja seuraavana iltana olen itkenyt itseni uneen.
Kunpa voisin kuvitella sinut luokseni.
Tai voinhan minä kuvitella. Mutta et sinä silloin todella ole minun vierelläni. Vain minun mielikuvani sinusta.
Eikä se riitä minulle.
Haluan sinut kokonaan. Sinut virheinesi, suruinesi ja iloinesi, sinun hymysi ja sinun kyyneleesi, sinun kosketuksesi ja sinun sanasi.
Koska tiedän, että jos sinä pidät minua kädestä, minua ei pelota. Sinulle minä uskallan paljastaa kaikki arpeni ja virheeni. Sinua minä uskallan koskettaa, sinulta minun ei tarvitse pelätä torjumista eikä lyöntiä.
Haluan rakentaa kanssasi hiekkalinnoja meren rannalla ja tehdä lumienkeleitä vasta sataneeseen lumeen.
Haluan piirtää ihollesi, haluan kirjoittaa sinut kirjaani, haluan valvoa öitä kanssasi.
Haluan löytää sinut.
II
Olen etsinyt sinua kauan ja nyt olen sinut löytänyt.
Olet edelleen minun unissani. Mutta nyt sanasi ja kosketuksesi ovat minulle totta.
Saat minut hymyilemään. Ja itkemään.
Koska kukaan ei ole sanonut minulle yhtä kauniita asioita kuin sinä. Koska kukaan ei ole ymmärtänyt minua kuten sinä.
Puoliskoni.
Haluan että sinulla on hyvä olla.
Sylville, sinun kanssasi minua ei pelota.