Kuvastimen äärellä

Siipirikkona kuljen,
auringonlaskun ääreen pysähdyn.
Itseäin en nää,
vaan sinut minussa.

Haavoittuneena haparoin,
etsin tunteitani.
Silmissäs aroissa pelkoa,
kun omani salatut on.

Elämässäin ei iltaa viel,
katson punertavaa rantaa.
Kivet kauniiksi hioutuneet,
Minäkin niin kesken.

Aurinko valaisee ja sokaisee,
jo painuu särkynyt loisto.
Jää vain hiljainen varjoisuus,
jälkeimme hiipuva lämpö.

Urheasti risteinemme,
jatkamme vaellusta.
Esikuva turvanamme,
sydämemme rukoilemaan jää.


Itsensä tuntemisen vaikeudesta. Siinä voi auttaa toinen ihminen. Ajatuksia ilman riimien harhaa.

Marian