Ystävälle

Tulen luokses,
kyynelsilmin kirkkahin.
Ota vastaan ajatuksein.
Kun en jaksa yksin,
kantaa ristiäin.
Anna käsi tueksein.

Vaan kun jakaa saan,
menetyksein.
Synnyn uudeks luomukseks.
Mua lohduttaa 
ja ilahduttaa.
Olla tärkeä jollekin.

Kun tiedän sen,
ole yksin en.
Mua jossain joku kuulee.
Ottaa mukaansa,
ja vie katsomaan.
Suuren ihmeen luo vaeltamaan.

Paljon kaunista,
hyvää kätkee maa.
Luonto aina niin kukoistaa.
Metsän vihreys,
kaiken jatkuvuus.
Aina jaksaa ihastuttaa.

Ihmetellä voin,
loputtomasti.
Luomistyötä Jumalan.
Vaan ihmistä,
en voi käsittää.
Joka tuhoaisi kaiken pois.

Hetken onnesta,
kerron Hänestä.
Olen kirkkaalla vuorella.
Sieltä kaiken nään,
ja vaik en näkiskään.
Uskon ikuiseen autuuteen.

Isä taivainen,
oot vain hetken sen.
Sitten yksin taas matkaa teen.
Se on osa,
ihmisen syntisen.
Kantaa ristiä yksikseen.

Sinä ystäväin,
kun sulle kerron näin.
Keventyy mun sydämmein.
Annat voimaa,
läpi räntäsateenkin.
Etkä vajaavaista hylkää.

Kun mä tiedän sen,
anteeks pyytelen.
Ja siunauksen saan.
Voimme käsikkäin,
kulkea maailmaa päin.
Eikä myrskyt pelottele lain.

Marian