Nyt päästän sinut menemään, rakkaani

On päivä ollut taas pitkä.
Kevät jälleen viimein koittaa,
aika uuden toivon,
ja elämän.

Kerran tuo kaikki merkitsi jotakin,
niin sinulle, 
kuin minullekin.
Oli aika alkaa kylvötyöt,
niin valkeita olivat suviyöt.
Minä olin nuori, 
niin olit sinäkin.
Ja me olimme vasta toisemme löytäneet.

Nyt olen vuosia sinut hoitanut,
vierelläsi monia öitä valvonut.
Toivonut hupsusti meidän kerran nuoria olevan taas.
Sinä kerran vielä jaloillasi kävelisit,
olisi pääsi edes hetken selkeä,
ja minulla olisi voimantuntoni.
Mutta nyt ovat toiset tekemässä sitä,
mikä meidän kerran oli.

Vaikka sanani ehkä katkeralta vaikuttavat -
niin mitä muutakaan se olla voisi -
en ole pahoillani meidän puolestamme.
Me elimme kerran,
olimme nuoria ja eläväisiä,
kuten ehkä sinäkin,
joka tätä nyt luet.

Jää perinnöksi jälkipolvet,
maat ja metsät.
Sillä nyt päästän sinut menemään,
oi rakkaani.
On meidän aika päättää,
tämä maanpäällinen vaelluksemme.

Otan purkista pillerit, 
kaadan ne kämmenellesi.
Sinä katsot minua hetken, 
kuin ymmärtäisit tarkoitukseni.
On silmissäsi kyyneleet, 
mutta ne ovat ilonkyyneleitä.

Odotan,
että nukahdat syvään uneen.

Sitten on minun vuoroni…

…  ja jäljellä on vain hiljaisuus.

Jotain, mitä toivon itselleni, kun on minun aikani.

Melancholy Man