Enkelin tarina
En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.
Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.
Muistan myös päiviän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas.
Meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimmen kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!
Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä. Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin vain kuulla muiden pentujen ääniä täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti lapsista. He ovat niin suloisia ja hauskoja, ihan kuin he tahtoisivat leikkiä kanssani!
Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä, mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "ne ovat kovin söpöjä, tahdon tuollaisen!". Mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän olisi sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa ääni, joka suri kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tytär piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuivat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi.
Rakastan uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroin he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikkutyttöä ja pidän leikimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja mina pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikkutyttö piti minua hellästi ja sanoi ettei ole hätää. Niimpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja lonkkaviasta ja jotain sydämestäni… Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu koskaan kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta silti he rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu, kun juoksen ja leikin pikkutyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani mukaan olla se vahva pentu mikä minun pitäisi olla. Mutta se on niin vaikeaa! Sydämmeni särkyy kun näen pikkutytön surillisena ja kuulen äidin ja isän sanovan "nyt on varmaankin aika".
Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
Viimeyö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee. Yritin nousta, mutta voin ainoastaan valittaa kivusta.
Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu menisi pois!
Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kylmä. Minua pelottaa! Ihmiseni halaavat minua ja itkevät turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolaisemaan pehmeästi heidän käsiään.
Eläinlääkäri ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavista, että kivuilleni on tulossa jonkinlaista helpotusta. Pikkutyttö pitää minua hellästi ja kiitän häntä kaikesta rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Nyt pystyn nuolemaan hänen kättään.
Oloni muuttuu unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle, ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta.
Jätän hyvästit ihmisperheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella ja hellällä kuonon tökkäisyllä. Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu.
"Nähkääs", sanoi eläinlääkäri, "eläinkaupoista ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".
Kipu poistuu ja nyt tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi!